Etusivu

Millaisia kiinteistöjä pitää rakentaa nyt, jotta ne eivät ole vuosien kuluttua ilmastoon nähden väärin tehtyjä?

Karkeasti sanoen Kangasalan päästöistä kolmannes tulee liikenteestä, kolmannes lämmityksestä ja lopuista muista päästöistä melko suuren osan kattaa maatalous. Tiedot käyvät ilmi Suomen ympäristökeskuksen viime vuotta koskevasta ennakkotietolaskelmasta. Kaupungin energia-asiantuntija Kirsti Raulo huomauttaa, ettei...

LP Kangasala pehmitti mestaruutta puolustavan Viestin

LP Kangasala todisti vahvuutensa käydessään hallitsevan mestarin LP Viestin vieraana. Arttu Keräsen johtama joukkue otti lauantaina 3–1 (25–17, 28–26, 22–25, 25–15) -voiton, kun ykkösnyrkit olivat...

Kaikille purettavan korttelin yrityksille ei ole vielä löytynyt väistötiloja – ”Voi olla, että tämän kylän ainut baari katoaa kokonaan”

Myllystenpohjan liikekorttelin tyhjentyminen on alkanut. Mattila Taloushallinto Oy on yksi alueen yrityksistä, joka on jo lähtenyt evakkoon tulevan Timanttikorttelin tieltä. Yrityksen toimitusjohtaja Sami Mattila...

Pirkanmaa siirtyi kiihtymisvaiheeseen – Työpaikoille suositus siirtyä lokakuussa hybridimalliin

Pirkanmaa on siirtynyt leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Koronatilanteen myönteinen kehitys näkyy tiedotteen mukaan hieman vähentyneenä sairaalahoidon tarpeena. Tiedotteessa muistutetaan, että koronaviruksen taudinkuva on säilynyt ennallaan...

Ronja Heikkiniemi jatkaa LP:n riveissä – Valmentaja Arttu Keränen suitsuttaa: ”Liigan paras hyökkäävä yleispelaaja”

Ilouutinen kaikille LP Kangasalan ystäville – Ronja Heikkiniemi nähdään joukkueessa myös tulevalla kaudella. Heikkiniemi tarjosi runsaasti ilonaiheita jo kahtena edellistalvena ja on nyt valmis ottamaan...

Viikon kysymys: Enemmistö toivoisi, että Kangasalla suojeltaisiin enemmän luontoa – ”Metsää tarvitaan ihan asuinalueiden viereenkin”

Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, suojellaanko Kangasalla riittävästi luontoa.Enemmistö 56 prosenttia vastasi ei. Loput 44 prosenttia vastaajista taas olivat sitä mieltä, että suojelutyötä...

Suomen kärkilaituriksi noussut Emmi Riikilä siirtyi Kangasalle voittaakseen kultamitalin: ”Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mikä oli viime kauden paras joukkue”

LP Kangasalan huippuhankinta Emmi Riikilä on edennyt lentopallourallaan määrätietoisin askelin.Nurmossa kasvanut laitahyökkääjä tahditti ensin JymyVolleyn ykkössarjasta liigaan ja hankki perään kasvattajaseurassaan pääsarjakasteen. Sen jälkeen Riikilä...

Valtuusto kuuli kaupungin taloustilanteesta: ”Miinukselle siis tällä hetkellä käytössä olevien tietojen perusteella ollaan menossa”

Kangasalan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina uuden kokoonpanon toiseen kokoukseen. Esityslistalla oli muun muassa Tampereen Raitiotie Oy:n suunnattu osakeanti, talouden ja toiminnan puolivuotisseuranta sekä myös Kangasalan kaupunkikonsernin...

Keskusterveysasemalla järjestetään jälleen walk in -rokotuspäivä – Myös kolmannen rokotteen voi hakea ilman ajanvarausta

Kangasalan keskusterveysasemalla järjestettiin viime lauantaina walk in-rokotuspäivä. Kaupungin hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo kertoo, että rokotuksella kävi yhteensä 160 kuntalaista. Joukossa oli Aunio-Ahmavuon mukaan sekä...

Helena Murtonen-Leppä: Hopeapajun varjossa elämä – Kangasalle sijoittuva jatkokertomus

Helena Murtonen-Leppä: Hopeapajun varjossa elämä – lue tai kuuntele kirjailijan tervehdys ja luvut 1–4 (kesto 34:45)

Sinulle lukija/kuulija! Hopeapajun varjossa elämä on ensimmäinen romaanikäsikirjoitukseni. Olen keventänyt alkuperäistä tarinaa ja muokannut sitä jatko-kertomukseksi sopivaan muotoon. Teksti on odotellut pöytälaatikossa vuosia ja olen...

Helena Murtonen-Leppä: Hopeapajun varjossa elämä – lue tai kuuntele luvut 5–7 (kesto 24:13)

Sarin ja Johannan tarina alkoi KS-digissä lauantaina 26.6.2021. Ensimmäiset luvut löydät täältä. Lue tai kuuntele koko tarina kirjoittaja Helena Murtonen-Lepän itsensä lukemana. 5. Ehkä sittenkin...

Helena Murtonen-Leppä: Hopeapajun varjossa elämä – lue tai kuuntele luvut 8–10 (kesto 22:54)

Sarin ja Johannan tarina alkoi KS-digissä lauantaina 26.6.2021. Aiemmat luvut löydät täältä. Lue tai kuuntele koko tarina kirjoittaja Helena Murtonen-Lepän itsensä lukemana. 8. Empimistä parkkipaikalla  Johanna...

Lataa kovasti tykätty sovellus sovelluskaupastasi.

JPond Oy tarjoaa helpotusta yritysten arkeen

Lentolassa toimistoa pyörittävää JPond Oy:tä voi luonnehtia täyden palvelun yrityskehitys- ja tilitoimistoksi. JPondin palvelutarjonta onkin vakuuttava: se tarjoaa apua yritysten liiketoiminnan kehittämiseen, talousjohtamiseen, kirjanpitoon,...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan kaupunki

Kangasalan palvelukeskusten virtuaalitapaamiset jatkuvat, syksyn ensimmäisessä tapaamisessa sivistyskeskus

Katsojat voivat jättää kysymyksiä keskiviikkona 8.9. järjestettävään virtuaalitapaamiseen ennakkoon tai keskustella ajankohtaisista aiheista suorassa lähetyksessä Kangasalan sivistyspalveluiden johdon kanssa. Kysymyksiä voi esittää sekä varhaiskasvatukseen,...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan Yrittäjät

Syyskuun 2021 Yrittäjä Kangasalla: Ilkon Kukka

Yrityksenne tarina?Isäni Harrin äiti Lilja Honkanen perusti kukkakauppamme vuonna 1964, siirtyen samalla torikaupasta kiinteisiin toimitiloihin. Vastikään avattu Vatialan hautausmaa tarjosi tuolloin uusia mahdollisuuksia ja...

Kaupallinen yhteistyö

Kuntokauppa.fi

Valtuustoaloitteet: ”Ilkivalta, teräaseet, koulusurmilla uhkailu ja jopa tuhopoltot ovat olleet viime viikkoina Kangasalan arkipäivää”

Kangasalan kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina kuultiin kaksi erillistä valtuustoaloitetta. Ensimmäisen aloitteen jätti Irina Tuokko (sd) ja se koski poikkihallinnollisen Hyvinvoiva Kangasala -ohjausryhmän perustamista. Perustamisen tavoitteena olisi Tuokon...

Lataa kovasti tykätty sovellus sovelluskaupastasi.

Kuhmalahdella metsään eksynyt henkilö löytyi poliisikoiran vainulla, tehtävän sankarina 6-vuotias Camo

Poliisikoira löysi Kangasalan Kuhmalahdella metsään eksyneen henkilön torstai-iltana 16. syyskuuta. Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo tapauksesta Facebook-sivullaan. Sisä-Suomen poliisilaitoksen saaman ilmoituksen mukaan henkilön epäiltiin eksyneen metsään...

Poliisi tutkii vihjetietoja Suoraman kahdesta tulipalosta – ”Tutkinta on hyvällä mallilla”

Suoramalla sammutettiin perjantai-iltana kahta tulipaloa, joiden molempien epäillään olleen tahallaan sytytettyjä. Ensimmäinen hälytys tehtiin seitsemän aikaan illalla Vääränkalliontielle. Kohteessa paloi nojatuoli, joka oli pelastuslaitoksen...

Koululaisten hyvinvointaidot kaipaavat kohennusta: Kangasalla luotiin koulujen käyttöön niihin keskittyvä liite – ”Hyvä fiilis, on edellytys sille, että pystyt ottamaan vastaan infoa

Kangasalla, kuten koko maassa, on tarve lisätä lasten ja nuorten hyvinvointitaitoja, Kangasalan johtava erityisopettaja Jaana Ronkainen-Salminen toteaa. Ne edistävät fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä. Kangasalla tarpeeseen...

Eaglesilla voitokas sarja-avaus

HiHo – Kisa-Eagles 2-4 (0-2, 1-1, 1-1) Eaglesin sarjakausi kakkosdivarin Hämeen lohkossa alkoi voitokkaasti. Kiekko putosi jäähän tosipelissä ensi kertaa lauantaina Tampereen Kaukajärvellä, jossa vieraat olivat...

Luetuimmat

Kolumni: Suunnitellulla tieyhteydellä on monia myönteisiä vaikutuksia, mutta silti se etenee kuin hämäläinen projekti

PERIMÄTIETO kertoo, että Ruutanassa puhuttiin jo 1950-luvulla ihan totena, että ”pian tuosta päästään suoraa tietä asemalle”. No, ihan vielä ei päästä, mutta josko pian....

Vihollinen murhasi, kidutti, raiskasi, orjuutti, ryösti ja riisti – Näin isonvihan tuomat venäläiset piinasivat myös Kangasalaa

Suureen Pohjan sodan yhteydessä Venäjä hyökkäsi Suomeen miehittäen sen 1713. Tätä isoksivihaksi kutsuttua aikakautta kesti syksyyn 1721, eli kahdeksan vuotta. Varsinaisesta sodankäynnistä tuolloin ei kuitenkaan...

Yleisurheilutuloksia: KU-68 Viikkokisa III ja Viikkokisa IV Kyötikkälän urheilukeskuksessa

Tässä jutussa on kootusti kahden yleisurheilukilpailun tulokset. KU-68 Viikkokisa III, Kyötikkälän urheilukeskus, 12.8.2021 P7 100 m: 1) Kasper Poukkanen PälkLL 20,00, 2) Aarni Pimiä KangU 20,29,...

Yksin asuva vanhus on altis huijausyrityksille – lähipiirissä kaltoinkohtelu jää useimmiten piiloon

Kangasalla on mahdollisuus päästä kuulemaan, kuinka ikääntyneisiin kohdistuvaa taloudellista kaltoinkohtelua ja huijauksia voi torjua ja miten toimia, jos niiden uhriksi joutuu. Luennoitsijoina ovat muun muassa...

Arjessa mukana

Ulkomaisilla elokuvajuhlilla mainetta niittänyt dokumenttielokuva Näin pilvet kuolevat tulee tällä viikolla nähtäville Kangasalla, tekijänsä kotipaikkakunnalla. Vuodesta 1999 Kangasalla asuneen elokuvaohjaaja Tuija Halttusen uusin teos seuraa...

Tusina kysymyksiä: Kangasalan Sanomien uusin vahvistus Eveliina Kälviäinen rentoutuu avannossa ja haaveilee matkasta maailman ympäri

1) Millainen ihminen olet kolmella sanalla kuvailtuna? – Olen sosiaalinen, rempseä ja huumorintajuinen. 2) Miten sinusta tuli toimittaja? – Puoliksi vahingossa. Ystäväni, joka oli kotikuntani Teuvan paikallislehdessä...

Koululaisten hyvinvointaidot kaipaavat kohennusta: Kangasalla luotiin koulujen käyttöön niihin keskittyvä liite – ”Hyvä fiilis, on edellytys sille, että pystyt ottamaan vastaan infoa

Kangasalla, kuten koko maassa, on tarve lisätä lasten ja nuorten hyvinvointitaitoja, Kangasalan johtava erityisopettaja Jaana Ronkainen-Salminen toteaa. Ne edistävät fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä. Kangasalla tarpeeseen...

Ilonaihe: Kiia Pöllänen juhlii valmistumistaan ja alkaa opiskella saman tien uutta ammattia

Kiia Pölläsellä oli maanantaina aihetta iloon, sillä hän oli matkalla noutamaan merkonomin papereitaan Valkeakosken ammattiopistosta neljä vuotta kestäneen opiskelun päätteeksi. - Opinnot olivat vuoden verran...

Kaisa Dimulesculle yrittäjyys toi aikaa perheelle – Lastenvaatteisiin erikoistunut yrittäjä pyrkii ratkaisemaan luomuksillaan pukeutumispulmia

Monen arjessa elää taistelu töiden ja vapaa-ajan välillä. Työn ja harrastuksen aikatauluttaminen saattaa välillä muuttua stressaavaksi ja viedä kummastakin iloa.  Kuvio muuttuu vielä vaikeammaksi, jos...

Vatialankulmassa riitti ilmapalloja ja iloa tuttujen tapaamisesta – katso kuvagalleria avajaisista

Kangasalan seurakunnan uudet tilat Vatialankulmassa avautuivat lauantaina 11. syyskuuta. Avajaishulinat levittäytyivät pihamaalle ja laulu raikui, kun kaikenikäinen väki nautti niin ohjelmasta kuin tarjoiluista. Vatialantiellä toimivissa...

Koirien koulutus on ihmisten kouluttamista, toteaa eläinkouluttaja Annika Wallenius, jonka intohimoja ovat eläimet ja taide – ”Jos on taiteilija ja kouluttaja, aika sydän edellä...

Koira vetää hihnassa, järsii kotona paikkoja tai itkee eroahdistusta. Omistajan koulutusyrityksistä huolimatta epätoivottu käytös jatkuu.  Mikä neuvoksi?  Koiran käytös on itse asiassa yleensä seurausta omistajan toiminnasta, toteaa eläintenkouluttaja Annika...

Frakkiasuinen selkälokki on lokkimaailman siniverinen – Katso kuvagalleria lokkien apajista Tarastenjärvellä

Tampereen Tarastenjärven jätekeskuksella on ollut merkittävä rooli Pirkanmaan selkälokkikannan kehitykselle. Koko Suomessa selkälokit ovat tuntuvasti vähentyneet, mutta jätekeskuksen biojätetarjonnan ansiosta maakunnan selkälokkikanta on huvennut...

Menovinkit

Tuija Halttusen dokumenttielokuva vaati neljän vuoden työn ja turhauttavaa painia lupien saamiseksi – lopputulos on kerännyt kiitosta kansainvälisillä elokuvajuhlilla

Ulkomaisilla elokuvajuhlilla mainetta niittänyt dokumenttielokuva Näin pilvet kuolevat tulee tällä viikolla nähtäville Kangasalla, tekijänsä kotipaikkakunnalla. Vuodesta 1999 Kangasalla asuneen elokuvaohjaaja Tuija Halttusen uusin teos seuraa...

Sointi Jazz Orchestra kuljettaa ison orkesterin musiikkimatkalle Kangasalla

Muusikko-säveltäjä Timo Alakotilan vivahteikas musiikki valloittaa Kangasala-salin lokakuun alussa. Esittäjänä toimii vuonna 2013 perustettu Sointi Jazz Orchestra, jota johtaa sen perustaja ja taiteellinen johtaja Rasmus...

Syyskuussa voi viihtyä Linnateatterin, Erja Lyytisen, Bravaden ja Jussi Syrén & The Groundbreakersin parissa

Kangasala-talon syyskuun alun ohjelmisto tarjoaa kulttuurinnälkäisille laajan kattauksen. Kitarasointujen ystäville tarjoillaan peräti kaksi Erja Lyytisen konserttia 17. syyskuuta. Songbook-konsertti pohjautuu uuteen laulukirjaan. Luvassa on kimara...

Linjakkaat, kantikkaat ja kulmikkaat kurvaavat harrastaja-ajoneuvojen tapaamiseen Kangasalla

Mobilian, Vehoniemen Automuseon, Tampereen Seudun Mobilistien ja Suomen Linja-autohistoriallisen seuran yhteinen kohtaaminen kokoaa alan harrastajat yhteen jälleen lauantaina. Kurvaa Kangasalle -tapahtumassa on mukana myös Pirkanmaan Tiepalveluyhdistys. Kesäkauden...

Pääkirjoitus

Kolumni

Mielipide

Mielipide: Poliiseja pitää ennemmin lisätä kuin vähentää

Otan kiinni 8. syyskuuta tässä lehdessä julkaistuihin mielipiteisiin koskien poliisien määrää ja peurakeittoa, aasinsiltoina. Ajelin loppukesästä Ruutanantietä. Siinä 80-tiepätkällä tuli metsäkauris vasemmalta autonnokkaan. Se oli...

Mielipide: Miksei talviuimareille anneta kunnon pukeutumistiloja Vesaniemessä? Moni vaihtaa uimapukunsa laiturilla

Vesaniemessä käy joka aamu kesät talvet joukko naisia ja miehiä uimassa säästä riippumatta. Saamme lunastaa kaupungilta panttia vasten avaimen pieneen uimakoppiin. Kopissa on patteri, mutta...

Tekstarit: Hanna, 7, arvioi Pikkolan leikkipuiston – ”Tylsä ja typerä”

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstan antia sekä printissä että verkossa. Tässä jutussa tekstareita muutaman viikon varrelta. Tällä kertaa lukijamme muun muassa moittivat Pikkolan uutta leikkipuistoa ja...

Urheilu

LP Kangasala pehmitti mestaruutta puolustavan Viestin

LP Kangasala todisti vahvuutensa käydessään hallitsevan mestarin LP Viestin vieraana. Arttu Keräsen johtama joukkue otti lauantaina 3–1 (25–17, 28–26, 22–25, 25–15) -voiton, kun ykkösnyrkit olivat...

Ronja Heikkiniemi jatkaa LP:n riveissä – Valmentaja Arttu Keränen suitsuttaa: ”Liigan paras hyökkäävä yleispelaaja”

Ilouutinen kaikille LP Kangasalan ystäville – Ronja Heikkiniemi nähdään joukkueessa myös tulevalla kaudella. Heikkiniemi tarjosi runsaasti ilonaiheita jo kahtena edellistalvena ja on nyt valmis ottamaan...

Suomen kärkilaituriksi noussut Emmi Riikilä siirtyi Kangasalle voittaakseen kultamitalin: ”Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mikä oli viime kauden paras joukkue”

LP Kangasalan huippuhankinta Emmi Riikilä on edennyt lentopallourallaan määrätietoisin askelin.Nurmossa kasvanut laitahyökkääjä tahditti ensin JymyVolleyn ykkössarjasta liigaan ja hankki perään kasvattajaseurassaan pääsarjakasteen. Sen jälkeen Riikilä...

Eaglesilla voitokas sarja-avaus

HiHo – Kisa-Eagles 2-4 (0-2, 1-1, 1-1) Eaglesin sarjakausi kakkosdivarin Hämeen lohkossa alkoi voitokkaasti. Kiekko putosi jäähän tosipelissä ensi kertaa lauantaina Tampereen Kaukajärvellä, jossa vieraat olivat...

Yleisurheilutuloksia: KU-68 Viikkokisa III ja Viikkokisa IV Kyötikkälän urheilukeskuksessa

Tässä jutussa on kootusti kahden yleisurheilukilpailun tulokset. KU-68 Viikkokisa III, Kyötikkälän urheilukeskus, 12.8.2021 P7 100 m: 1) Kasper Poukkanen PälkLL 20,00, 2) Aarni Pimiä KangU 20,29,...

Kisa-Eagles lähtee intoa puhkuen uuteen sarjakauteen: ”Kyllä sitä on odotettu”

Kisa-Eagles on lähdössä intoa puhkuen uuteen sarjakauteen kakkosdivisioonan Hämeen lohkossa. Pelit alkavat ensi lauantaina vierasmatsilla HiHoa vastaan Tampereella. – Kyllä sitä on odotettu, tiivistää päävalmentaja...

Uutiset

Ilonaihe: Kiia Pöllänen juhlii valmistumistaan ja alkaa opiskella saman tien uutta ammattia

Kiia Pölläsellä oli maanantaina aihetta iloon, sillä hän oli matkalla noutamaan merkonomin papereitaan Valkeakosken ammattiopistosta neljä vuotta kestäneen opiskelun päätteeksi. - Opinnot olivat vuoden verran...

Raudanmaa pisti kuntosalin pystyyn lähes nollabudjetilla – Kyläsalilla ei tarvitse olla ”bullmentula”

– Isoille peilisaleille ei ole tehnyt mieli bodareiden sekaan, kun ei tässä olla mitään bullmentuloita, naurahtaa Matti Salminen. Nyt hän on aloittamassa harjoittelua Raudanmaan kylätalon...

Piha täynnä lehtiä ja pudonneita omenoita? – Tarastenjärven jätekeskus ottaa vastaan kangasalalaisten pihajätteet

Ensimmäiset syksyn lehdet leijailevat vääjäämättä maahan. Viimeistään nyt kangasalalaisten kannattaa suunnitella reissua lähimpään jätekeskukseen eli Tarastenjärvelle, jos pihajätettä ei pysty käsittelemään omalla tontilla. Pirkanmaan Jätehuolto...

Henkilöauto syttyi ajon aikana tuleen – Sammutustyöt aiheuttivat merkittävää haittaa 9-tien liikenteelle

Jyväskyläntiellä Suinulan kohdalla syttyi henkilöauto palamaan torstaina iltapäivällä. Hälytys onnettomuuspaikalle saapui hieman ennen kolmea. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan auto syttyi moottoritilasta ajon aikana. Pelastuslaitoksen yksikkö sammutti...

Ely-keskus: Kirkkojärvessä enää hieman sinilevää

Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan sinilevähavainnot ovat vähentyneet. Kangasalla sinilevähavaintoja merkittiin enää Kirkkojärvestä, jossa levää esiintyy enää hieman. Tätä ennen ely-keskus ehti raportoida seitsemän viikon ajan runsaista...

Kangasalan kaupunki testaa valmiutensa toimia säteilyonnettomuudessa

Kangasalan kaupunki osallistuu keskiviikkona 22. syyskuuta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään säteilyvaaratilanteen valmiusharjoitukseen. Ensi viikolla toteutetaan Pirkanmaan osuus harjoituksesta, ja sitä johtaa Tampereen kaupunki. Harjoitus...

Ysitiellä autoillut kiinni neljättä kertaa ajo-oikeudetta ajosta

Poliipartio pysäytti eilen keskiviikkona valtatie 9:llä henkilöautoilijan, joka oli aiemmin määrätty ajokieltoon. Ennen kello 11 pysäytetty kuljettajatavattiin ratissa neljättä kertaa ilman ajo-oikeutta vuoden sisässä. Poliisi...

Kotinsa ja omaisuutensa tulipalossa menettänyt kuhmalahtelainen sai apua SPR:ltä – Kuhmalahden osaston puheenjohtaja Arja Marttala: ”Tässä tilanteessa Nälkäpäivävarat tulivat omalle kylälle”

Nälkäpäiväkeräys lähestyy, ja jälleen tarkoituksena on kerätä varoja myös kotimaahan käytettäväksi. SPR Hämeen piiri tiedottaa, että tänäkin vuonna SPR on auttanut äkillisessä onnettomuudessa. muun...

Kisa-Eagles lähtee intoa puhkuen uuteen sarjakauteen: ”Kyllä sitä on odotettu”

Kisa-Eagles on lähdössä intoa puhkuen uuteen sarjakauteen kakkosdivisioonan Hämeen lohkossa. Pelit alkavat ensi lauantaina vierasmatsilla HiHoa vastaan Tampereella. – Kyllä sitä on odotettu, tiivistää päävalmentaja...

Mielipide: Poliiseja pitää ennemmin lisätä kuin vähentää

Otan kiinni 8. syyskuuta tässä lehdessä julkaistuihin mielipiteisiin koskien poliisien määrää ja peurakeittoa, aasinsiltoina. Ajelin loppukesästä Ruutanantietä. Siinä 80-tiepätkällä tuli metsäkauris vasemmalta autonnokkaan. Se oli...

Sointi Jazz Orchestra kuljettaa ison orkesterin musiikkimatkalle Kangasalla

Muusikko-säveltäjä Timo Alakotilan vivahteikas musiikki valloittaa Kangasala-salin lokakuun alussa. Esittäjänä toimii vuonna 2013 perustettu Sointi Jazz Orchestra, jota johtaa sen perustaja ja taiteellinen johtaja Rasmus...

Uhkausviesti ei vaikuttanut Pikkolan koulupäivään – Huoltajia tiedotettiin heti, kun viranomaisilta saatiin siihen lupa

Pikkolan koulun koulupäivä on sujunut tänään keskiviikkona rauhallisissa merkeissä, kertoo rehtorin viransijainen Tuomo Myllö. Koulun oppilaiden huoltajia tiedotettiin Wilma-viestillä tänään aamulla siitä, että Pikkolan...

Suomen ensimmäisen kantakirjahevonen löytyi Kangasalta – Hilja Solalan väitöstutkimus antaa uutta tietoa nykyisen suomenhevosen jalostuksen alkuvaiheista

Suomenhevosrodun syntyvaiheista vastikään väitellyt Hilja Solala kävi läpi Liuksialan kartanon arkistoa, kun hän törmäsi kiinnostavaan todistukseen.  Sen mukaan kartanon Wiesti-tamma oli otettu Uudenmaan ja Hämeen...

Pikkolan koulusta löytyi kouluampumisella uhkaava viesti – koulutyö on jatkunut mahdollisimman normaalisti

Siivoojat löysivät eilen Pikkolan koulun vessan ovesta uhkausviestin. Himmeällä kirjoitetussa viestissä uhattiin, että koulussa tapahtuu kouluampuminen tänään keskiviikkona aamupäivällä, Pikkolan koulun rehtori Marianne Liimatainen...

Lähde luontoseikkailuun tai voita kirjoituskilpailussa

Kangasalla Euroopan liikkujan viikkoa toteutetaan paikkakunnalla toimivien yritysten, yhteisöjen ja kaupungin eri palvelualueiden kanssa. Viikkoa vietetään torstaista seuraavan viikon keskiviikkoon. Kaupunki-infossa pääsee keskustelemaan asiantuntijan kanssa...

Opinto-ohjaaja Pekka Tiitu kertoo, mikä on Kangasallakin alkava TUVA – ”Jos nuori voi pahoin, ei hän pelkästään lakipykälällä ala käydä koulussa tai parane...

Kangasalla opiskellaan tänä lukuvuonna viimeistä vuotta nykyisenlaisissa nivelvaiheen koulutuksissa perusopetuksen lisäopetuksessa ja ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA).  Ensi vuoden elokuun alussa ne korvautuvat tutkintokoulutukseen valmentavalla koulutuksella (TUVA).  Muutos on valtakunnallinen.  Kangasalla TUVA-koulutusta järjestävät ensi...

Aseman teollisuusalue laajenee – akuutein tonttipula helpotti, kun Lamminrahkan aikataulu täsmentyi

Kaupunki kaavoittaa paraikaa uusia teollisuustontteja Aseman teollisuusalueelle. – Kysyntää on nyt tonteista, joille mahtuu noin tuhannen neliön halli. Aseman uudet tontit on mitoitettu tätä tarvetta...

LP Kangasala pestasi brasilialaisen Gabriela da Silvan – Kroatialainen Isabel Kovacic sai lähtöpassit

Huippumenestystä metsästävä LP Kangasala vaihtoi hakkurinsa lentopallokauden aattona. Kangasalan valmennusjohto totesi kahden viikon testijakson aikana, ettei heinäkuussa pestattu Isabel Kovacic ole riittävän tasokas pallontappaja mestaruusjahtiin. –...

Viikon kysymys: Enemmistö tyytyväinen pyöräreitteihin, mutta kehitysehdotuksissa kaivataan parannuksia Ruutanan suuntaan ja itä-Kangasalle

Kangasalan Sanomat kysyi viime viikon kysymyksessään lukijoiltaan Kangasalan pyöräilymahdollisuuksista.Ehdoton enemmistö, noin 74 prosenttia, kyselyyn vastanneista oli tyytyväisiä Kangasalan pyöräilymahdollisuuksiin.Loput noin 26 ei ollut syystä...

Rashid Khan seuraa tarkasti synnnyinmaansa Afganistanin tapahtumia: ”Kansa tarvitsee apua, mutta ei enää valloittajia”

Haastattelun lopuksi Rashid Khan sanoo: – Välittyyhän jutusta se, etten ole kenenkään puolella. Asiat eivät ole yksinkertaisia. Khan on lupautunut juttelemaan Afganistanin tilanteesta yleisellä tasolla. Hän...

Rokotusaikoja jää jo käyttämättä Kangasalla – Lauantaina järjestetään ajanvaraukseton vastaanotto

72,6 prosenttia Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueen väestöstä on saanut koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen, kertoo Kangasalan kaupungin hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo. Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 52...

Bussin ja ratikan kyydissä voi antaa palautetta – Tulokset apuna joukkoliikenteen kehittämisessä

Tampereen seudun joukkoliikenne aloittaa asiakastyytyväisyystutkimukset 15. syyskuuta. Tyytyväisyystutkimukset ovat olleet koronan takia tauolla. Tiedotteen mukaan tyytyväisyyttä tutkitaan liikennevälineissä eli busseissa ja ratikoissa tehtävällä kyselyllä. Kysymykset koskevat juuri...

Kantasoluhoitoja kehittävä Stemsight keräsi 500 000 euron rahoituksen – Startup-yritys kehittää kantasoluterapiaa sarveiskalvon sokeuden hoitamiseksi ilman kudossiirteitä

Tamperelainen startup-yritys Stemsight kehittää kantasoluihin perustuvaa hoitokeinoa, jolla voidaan parantaa sarveiskalvon sokeus. Kangasalla asuva yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Laura Koivusalo kertoi tutkimuksesta ja...

Kolumni: Syyskuun 11. päivä 2001 osoitti, että tietyissä asioissa ääripäät ovat todella ääripäitä eikä yhteisymmärrystä ole mahdollista löytää

Kello oli melkein neljä iltapäivällä. Valmistelin apteekin sulkemista, sillä viimeisten minuuttien aikana ei ollut asiakkaita. Pääsisin lähtemään rivakasti kuultuani radiosta aikamerkin ja uutisten alun. Meneillään...

Ilonaihe: Tuija Viitaniemi tuo väriä kotipihaan ja päiväkodeille krysanteemeilla

Tuija Viitaniemellä oli mielessään useampikin ilonaihe. Atalassa asuva entinen ruutanalainen pyörittää Tampereella yksityistä Päiväkoti Oravaa.– Tänään on henkilökuntaa hyvin paikalla kolmessa yksikössämme. Korona-aikana on...

Ruutanan monitoimitalo alkaa olla sisustusta vaille valmis – katso kuvagalleria uusista tiloista

Ruutanalaisten värikäs ja upouusi joululahja saapui jo loppusyksystä, kun urakoitsija Peab luovutti kuun vaihteessa kovasti odotetun monitoimitalon kaupungille. Nyt tiloja on ryhdytty sisustamaan ja välineistämään...

Seurakunta ostaa yli 250 neliön liikehuoneiston Lamminrahkasta – ”Seurakunta haluaa olla alusta lähtien mukana Lamminrahkan kehittämisessä”

Kangasalan seurakunta ostaa Lamminrahkan torin reunalta yli 250-neliöisen liikehuoneiston. Seurakunta ja Visura oy ovat solmineet kohteen rakentamista, myymistä ja ostamista koskevanesisopimuksen, seurakunta kertoo tiedotteessaan. - Alue...

Fanny Kukonlehti suunnisti toistamiseen SM-mitaleille – Sirra Toivoselle kultaa D50-sarjassa

Suunnistuksen syksyn suomenmestaruuskilpailut jatkuivat viikonloppuna Juvalla sprintin ja Mikkelissä viestin merkeissä. Kangasala SK:n suunnistajille viikonloppu oli menestyksekäs. Lauantain sprintissä Fanny Kukonlehto saavutti jo syksyn toisen...

Mielipide: Miksei talviuimareille anneta kunnon pukeutumistiloja Vesaniemessä? Moni vaihtaa uimapukunsa laiturilla

Vesaniemessä käy joka aamu kesät talvet joukko naisia ja miehiä uimassa säästä riippumatta. Saamme lunastaa kaupungilta panttia vasten avaimen pieneen uimakoppiin. Kopissa on patteri, mutta...

Kolumni: ”Kun oma lapseni pyytää minua esittämään asiani kunnioittavammin ja toisia kuunnellen, se pysäyttää”

Olemme puolisoni kanssa eläneet kahden hengen taloudessa jo muutaman vuoden. Lapset etsivät ahkerasti paikkaansa maailmalla, mutta onneksi palaavat aika usein kotiin yhteisen ruokapöydän ääreen,...

Kaisa Dimulesculle yrittäjyys toi aikaa perheelle – Lastenvaatteisiin erikoistunut yrittäjä pyrkii ratkaisemaan luomuksillaan pukeutumispulmia

Monen arjessa elää taistelu töiden ja vapaa-ajan välillä. Työn ja harrastuksen aikatauluttaminen saattaa välillä muuttua stressaavaksi ja viedä kummastakin iloa.  Kuvio muuttuu vielä vaikeammaksi, jos...

Vatialankulmassa riitti ilmapalloja ja iloa tuttujen tapaamisesta – katso kuvagalleria avajaisista

Kangasalan seurakunnan uudet tilat Vatialankulmassa avautuivat lauantaina 11. syyskuuta. Avajaishulinat levittäytyivät pihamaalle ja laulu raikui, kun kaikenikäinen väki nautti niin ohjelmasta kuin tarjoiluista. Vatialantiellä toimivissa...

Koirien koulutus on ihmisten kouluttamista, toteaa eläinkouluttaja Annika Wallenius, jonka intohimoja ovat eläimet ja taide – ”Jos on taiteilija ja kouluttaja, aika sydän edellä...

Koira vetää hihnassa, järsii kotona paikkoja tai itkee eroahdistusta. Omistajan koulutusyrityksistä huolimatta epätoivottu käytös jatkuu.  Mikä neuvoksi?  Koiran käytös on itse asiassa yleensä seurausta omistajan toiminnasta, toteaa eläintenkouluttaja Annika...

Kaupunki hankki maisemakehyksiä – kolme kehystä kohoaa eri puolilla Kangasalaa

Kangasalan kaupunki on hankkinut kolme maisemakehystä. Niistä ensimmäinen kohoaa Kirkkoharjun näkötornin ympäristössä, toinen tulee Sorolan monttuun ja kolmas Mobilian rantaan. Noin kaksi metriä suuntaansa olevien...

Syyskuussa voi viihtyä Linnateatterin, Erja Lyytisen, Bravaden ja Jussi Syrén & The Groundbreakersin parissa

Kangasala-talon syyskuun alun ohjelmisto tarjoaa kulttuurinnälkäisille laajan kattauksen. Kitarasointujen ystäville tarjoillaan peräti kaksi Erja Lyytisen konserttia 17. syyskuuta. Songbook-konsertti pohjautuu uuteen laulukirjaan. Luvassa on kimara...
Lataa kovasti tykätty sovellus sovelluskaupastasi.

Luetuimmat

Kaikille purettavan korttelin yrityksille ei ole vielä löytynyt väistötiloja – ”Voi olla, että tämän kylän ainut baari katoaa kokonaan”

Myllystenpohjan liikekorttelin tyhjentyminen on alkanut. Mattila Taloushallinto Oy on yksi alueen yrityksistä, joka on jo lähtenyt evakkoon tulevan Timanttikorttelin tieltä. Yrityksen toimitusjohtaja Sami Mattila...

Pirkanmaa siirtyi kiihtymisvaiheeseen – Työpaikoille suositus siirtyä lokakuussa hybridimalliin

Pirkanmaa on siirtynyt leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Koronatilanteen myönteinen kehitys näkyy tiedotteen mukaan hieman vähentyneenä sairaalahoidon tarpeena. Tiedotteessa muistutetaan, että koronaviruksen taudinkuva on säilynyt ennallaan...

Keskusterveysasemalla järjestetään jälleen walk in -rokotuspäivä – Myös kolmannen rokotteen voi hakea ilman ajanvarausta

Kangasalan keskusterveysasemalla järjestettiin viime lauantaina walk in-rokotuspäivä. Kaupungin hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo kertoo, että rokotuksella kävi yhteensä 160 kuntalaista. Joukossa oli Aunio-Ahmavuon mukaan sekä...

Valtuustoaloitteet: ”Ilkivalta, teräaseet, koulusurmilla uhkailu ja jopa tuhopoltot ovat olleet viime viikkoina Kangasalan arkipäivää”

Kangasalan kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina kuultiin kaksi erillistä valtuustoaloitetta. Ensimmäisen aloitteen jätti Irina Tuokko (sd) ja se koski poikkihallinnollisen Hyvinvoiva Kangasala -ohjausryhmän perustamista. Perustamisen tavoitteena olisi Tuokon...

THL: Kangasalla kolme uutta koronatartuntaa

Kangasalle lisättiin alkuviikolla kolme uutta koronavirustartuntoaa, selviää Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) koronakartalta. Lauantaina tapauksia lisättiin yksi. Kyseistä tapausta edeltävät tartunnat lisättiin viikkoa edeltävänä viikonloppuna. Tähän...

Lukijan kuva