Ajelin kesälomalla Suomessa sisareni kanssa. Meitä kiinnosti Kainuu ja siellä erityisesti talvisodan aikaiset taistelut Suomussalmen Raatteentiellä. Sotahistorialliset kohteet ja niissä saamamme paikallistieto osoittautuivat…
Lisää luettavaa

Kolumni: Yksin vai yksinäinen? – ”Se on normaali tunne, jonka olen oppinut hyväksymään”

Yli 700 kangasalalaistaloutta on saanut Kelalta kehotuksen vaihtaa edullisempaan asuntoon – Kangasalan Sanomien kyselyyn vastanneet kertovat tilanteistaan: ”Kelan hyväksymiin asumismenoihin sopivaa asuntoa ei täältä löydy”

Kolumni: 1,2,3 sauna!

Ovatko asumisen tukeen kohdistuneet leikkaukset vaikuttaneet elämääsi? – Vastaa Kangasalan Sanomien kyselyyn

Kangasalan Sanomat teki viime vuonna positiivisen tuloksen – digilevikki jatkoi vahvaa kasvuaan
Tuoretta

Katso nimet: Tällaiset ovat esitykset valtuuston ja hallituksen puheenjohtajapaikkoihin tulevalle kaudelle

Katso kokouksen tallenne: Valtuusto päätti lisäpuheenjohtajasta ja kaupunginhallituksen koon kasvattamisesta

Harrastamisen Kangasalan mallin jatko turvattu – Avi myönsi tukea myös pienemmille toimijoille

Siitamantien parannussuunnitelman luonnokset nähtäville – Hanke kytkeytyy ysitien nelikaistaistamiseen

Asukkaat harmistuivat, kun tutulle ajoreitille ilmestyi yhtäkkiä autoliikenteen estävä puomi: ”Voisiko tilanteeseen löytää toisenlaisen ratkaisun, joka olisi kaikille hyvä”

Mielipide: Jäi tänäkin vuonna mietityttämään, miksi aina hävitään viimeinen ratkaisupeli – Toivoisi joskus onnettarenkin meille hymyilevän

Kasarirockin klassikot raikaavat Kangasalan kesäteatterissa Ihan Tuuliajolla -musiikkikomediassa – ”Biiseissä saa laulaa mukana”

Kuhinaa riitti, kun väki saapui jakamaan kevään iloa ja yhdessäolon ihanuutta – Katso kuvat lauantain tapahtumahumusta

Vuoden kangasalalainen on pyöreitä täyttänyt kulttuuritalo: ”Kaupungin viihde- ja kulttuurielämän virkistyminen on suurelta osin Kangasala-talon ansiota”
