Mainos

Aloite: Kangasalan kaupunginsairaalan toiminnan tehostaminen

KANGASALAN KAUPUNGINSAIRAALAN TOIMINNAN TEHOSTAMINEN KIIREHOITOAIKOJA LISÄÄMÄLLÄ JA NYKYISEN PALVELUN LAATUA PARANTAMALLA

Laajaltikin huomiota ja kiitosta saaneen kaupunkistrategiamme mukaan olemme oksalla ylimmällä ja tarjoamme erinomaisia ja kilpailukykyisiä palveluita, tuemme hyvinvointia, kuuntelemme, kokeilemme, mahdollistamme ja välitämme sekä kehitämme Kangasalan imagoa ja olemme luotettava, turvallinen ja vastuullinen edelläkävijä. Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelualue on näkemyksemme mukaan valitettavasti valtion muutosrajoittimen uhkakuvan varjossa jäänyt pahasti noiden määritelmien ulkopuolelle.

Kangasalan kaupunginsairaalassa ei ole perjantai-iltaisin eikä viikonloppuisin lääkäreiden kiirevastaanottotoimintaa. Tämä epäkohta on edellisen, tätä asiaa koskeneen aloitteemme jälkeen saattanut kuntalaisemme yhä eriarvoisempaan asemaan niihin muihin kehittyviin kehyskuntiin, mm. Pirkkalaan, Nokiaan, Lempäälään, Ylöjärveen nähden, joissa kyseinen etu on säilytetty osana omia tärkeitä peruspalveluita. Katsomme, että väestömäärämme kasvaessa kaupunginsairaalan tarjonta ei nykyisellään enää pysty vastaamaan yli 30 000 kaupunkilaisten tarpeisiin eikä se myöskään tällaisenaan toimi uusien asukkaiden houkuttimena muilta osin hyvin kehittyvään kuntaamme. Tietoomme on tullut tapauksia, joissa etenkin lapsiperheet ovat asuinkuntavaihtoehtona hylänneet Kangasalan nimenomaan puutteellisen kiirehoidon perusteella.

Kangasala on jo tunnettu vetovoimastaan, mutta se kaipaa vielä profiilinsa kohottajaksi jokaisen tänne muuttajan arkielämään vaikuttavia nosteita. Näihin näemme ehdottomasti kuuluviksi  päivittäin ja helposti saatavilla olevat, laadukkaat terveyspalvelut. Saatavuuden lisäksi kiirevastaanoton osalta tulee kiinnittää huomiota myös sen toimivuuteen – arki-iltojen vastaanottotoiminnan nykytilanne on poikinut moitteita kohtuuttoman pitkistä odotusajoista pelkästään hoitotarpeen määrittelevän sairaanhoitajan puheille pääsemisen suhteen. Kun tähän vielä lisätään aika ennen lääkärin tapaamista, puhutaan helposti yli kolmenkin tunnin raskaasta rupeamasta. Potilas saattaa myös tuon odotuksen jälkeen saada lähetteen Valkeakosken aluesairaalaan, ja sieltä usein jatkolähetteen Acutaan. Hoitoon hakeutuva ihminen on sairas, ja pelkästään tuntikausien istuminen odotusaulassa on tuskallinen kokemus. Edellä mainituista syistä moni vakavistakin oireista kärsivä potilas jättää tulematta hoitoon viikonloppuna odottaen arkipäivän helpommin saavutettavaa normaalipäivystystä, mikä saattaa olla hyvinkin kohtalokasta. Voimme siis puhua todella suuresta epätasa-arvosta verrattuna edellä mainittujen kehyskuntien asukkaisiin, jotka selviävät hoitoon pääsystä useita tunteja vähemmällä kärsimyksellä, niin arki-iltoina kuin viikonloppuisin. Poliklinikan iltavastaanoton laadun parantamisen lisäksi toivomme kriittistä tarkastelua myös vuodeosaston toiminnan suhteen; negatiivista palautetta on valitettavasti kantautunut tietoomme etenkin saattohoitopotilaiden osalta.

Jo vuosien ajan on Tampereen yliopistollisen sairaalan edustajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella saatu vahva käsitys myös heidän jatkuvasta toiveestaan, että jäsenkunnat organisoisivat viikonloppujen kiirehoitoa itse. Tämä onnistuisi siltä osin kuin se ilman laboratorio- ja kuvantamispalveluja olisi mahdollista. Samalla kun omalta osaltamme välttäisimme Valkeakosken ensiavun ja Acutan ruuhkautumista, järjestely helpottaisi myös oman sairaalamme vuodeosaston toimintaa, kun lääkäriavun saatavuus viikonloppuisinkin olisi tarvittaessa lähellä.

Maakuntauudistuksen toteutuminen näyttää edelleenkin epävarmalta – ainakin aikataulussa pysyminen epärealistiselta, joten meillä ei enää ole varaa tuudittautua hankkeen onnistumiseen lähiaikoina. Edellisen, samansuuntaisen aloitteemme aikoihin oltiin vielä luottavaisia siihen että uusi maakuntahallinto tulee ja pelastaa. Aikaa siitä on kulunut kolme vuotta, ja sama – kaikkiaan jo toistakymmentä vuotta jatkunut epävarmuus jatkuu. Tulevaisuus on kysymysmerkki, eikä selviä lupauksia siitä mitä mahdollisesti toteutuva muutos käytännössä tulee tarkoittamaan, ole kukaan vieläkään antanut. Samalla on todettava, että jos soteuudistus ei toteudukaan, edellä mainitun muutosrajoittimenkin pelko on ollut turha. Tämän yhä vain jatkuvan suunnittelun keskellä suurin kärsijä on tavallinen kaupunkilainen, jonka elämästä suuri osa on jo kulunut yhden tärkeän perusoikeuden korjaantumisen odottamiseen.

Nyt on mielestämme korkea aika siirtyä teoreettisista strategia-lupauksista tekoihin ja ryhtyä varmistamaan kotikaupunkimme omaa viikonloppujen kiirehoitoa: jos meillä ei sitä uudistuksen (ehkä) voimaan tullessa ole, voidaan sitä ilman selviämiseen helposti vedota tulevan hyvinvointialueen keskittäessä avunsaantia suurempiin komplekseihin, esimerkiksi Tampereen Kauppiin tulevaan sosiaali- ja hyvinvointikeskukseen.

Edellä esitetyn perusteella, asukkaiden perusturvallisuuteen sekä kaupunkistrategiaamme vedoten esitämme seuraavaa:

1)  Kangasalan kaupunginsairaalan lääkärin kiirevastaanottoa laajennetaan perjantaisin klo 20 saakka sekä lauantaisin ja sunnuntaisin esimerkiksi klo 10-16 saatavaksi palveluksi. Mikäli tätä ei järjestetä pysyvänä palveluna, ehdotamme 1-2 vuoden mittaista kokeilujaksoa, jona aikana saadaan kuva kustannusvaikutuksista (kuluista, mutta toisaalta säästöistä erikoissairaanhoitomaksuissa) sekä käyttöasteesta ja todellisesta viikonloppujen hoitotarpeesta.

2)  Lääkärin ilta- ja viikonloppuvastaanotot kiirehoitoa tarvitseville järjestetään joko omana palvelutuotantona TAI keikkalääkäreitä käyttäen TAI ostopalveluna yksityiseltä palveluntuottajalta esimerkiksi palvelusetelin avulla, mikäli valtakunnallinen 116 117 – hoidontarpeen arviopuhelin katsoo potilaan avun tarpeen kiireelliseksi.

Vaikeammat sairastapaukset, mm. laboratorio- ja kuvantamispalveluja tarvitsevat,  lähetetään suoraan Acutaan.Niinä aikoina, kun kiirevastaanottoa ei omassa sairaalassamme ole, potilaalle tulee jättää valinnanmahdollisuusAcutan ja Valkeakosken päivystyksen välillä. Kangasala-Pälkäne – yhteistoiminta-alueella on pitkät välimatkat,minkä vuoksi esimerkiksi pälkäneläisille luonnollinen suunta on Valkeakoski, kun taas vaikkapa tulevat lamminrahkalaiset valitsevat tietysti Acutan.

Allekirjoitukset  Kangasalla 12.4.2021

Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta

Heini Kivimäki-Hietanen ja Mauri Jussila

sekä

Perussuomalaisten ja Keskustapuolueen valtuustoryhmät

KategoriaMainos

Yksi kommenttiKommentoi

  • Antti23.4.2021 klo 14:22

    Samoin Ruutanalaiset valitsevat mieluummin Acutan, koska se on ihan tuossa vieressä, toisin kuin Valkeakoski, jonne on matkaa melkein 40 kilometriä.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.