Viime lauantaina mopoauto kärsi vahinkoja Vatialassa. Kadun varteen pysäköity mopoauto oli käännetty poikittain ajoradalle ja sen kattoa oli töhrittu teksteillä ja kuvioilla. Ilkivallan takia vaihteisto vaurioitui ja…
Tärpit

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Näin Kangasalan ääniharavat kommentoivat tarkastuslaskennan dramaattista tulosta: ”Erinomainen esimerkki siitä, että joka ainoa ääni on tärkeä ja yksikin ääni ratkaisee”

Kottaraiset kaipaavat lisää koteja – Nämä asiat kannattaa huomioida pönttöpuuhissa
Tuoretta

Kolumni: Kaukana kaikesta maailman tuskasta ja ahdistuksesta – ”Minulle meidän mökki on aina ollut elämäni tärkein turvapaikka”

Kotitarvekalastuksen merkitystä vähätellään suotta, sanoo kangasalalainen asiantuntija – kävimme kurkistamassa, miten kevätkalasta tehdään maistuvaa täyssäilykettä

Kangasalan Sanomat teki viime vuonna positiivisen tuloksen – digilevikki jatkoi vahvaa kasvuaan

Hopeajoukkueeseen tulee isoja muutoksia – LP Kangasalan tulevan kauden liigaryhmä on jo viimeisiä piirtoja vaille valmis

Nattarin Yläbaari sulki ovensa viikonloppuna – ”Tietysti tämä harmittaa, mutta luvut ovat mitä ovat”

Tavase poistaa maastosta putkia ja kaivoja Kangasalan ja Pälkäneen alueella – Työt valmistuvat kesäkuun aikana

Mielipide: Suuri huoli Kirkkoharjun oppilaiden sekä henkilöstön terveydestä ja turvallisuudesta

Korvenperäntien kevytväylälle tehdään toista kertaa tiesuunnitelmaa – tuleeko hankkeesta viimein totta?

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”
