Maanantaisessa valtuuston kokouksessa nousi jälleen esille asia, josta Kangasalla on puhuttu jo pitkään. Miksi täällä…
Lisää luettavaa

Ilkon asemakaava hyväksyttiin myös toisella valtuustokierroksella – katso kokouksen tallenne tästä

Ilkkoon nousee sittenkin neljä kerrostaloa, jos valtuusto hyväksyy kaavan – sopimus esti seurakunnan muutostoiveet

Mielipide: Sdp:n uudet valtuutetut muistuttavat, että politiikassa tarvitaan yhteistyötaitoja

Lamminrahkan kauppakeskushanke etenemässä toteutusvaiheeseen: “Tavoitteena on aloittaa rakentaminen ensi vuonna” – Katso havainnekuvat

Jo toinen demarivaltuutettu eroaa valtuustoryhmästä – “Syynä on yksinkertaisesti jatkuva paha olo”
Tuoretta

Mielipide: Kiusaaminen ei kuulu minnekään ja siihen puuttuminen meille kaikille

Kuhmalahden Pitkä-Seppä saa uuden omistajan, kun yli 20 vuotta baaritiskin takana ollut Petri Keskinen löysi jatkajan: “Oma jaksaminen pitää tiedostaa ja ymmärtää luopua”

Kisarannan päivitetty asemakaavaehdotus mahdollistaa rakentamisen sekä maalle että järvelle

Kerrostalojen rakentaminen Ilkossa ei alkane vielä vuosiin – Seurakuntayhtymä ennustaa kiistellyn kaavan poikivan valituksia

Syyskausi päättyi huippuesitykseen – Kangasala lähti levollisin mielin joulutauolle

Kolumni: Malta – osta Kangasalta – Keskustaan toivottuja palveluja tulee käyttää

Kaupunki suunnittelee puistoaluetta valtatien varteen Pikkolaan – asukkaat voivat kertoa omat toiveensa verkkokyselyssä

Hautamaksut tuplaantumassa ensi vuonna valtionosuusleikkausten vuoksi – Hautausmaiden ylläpidon kuluja vähennettävä tulevina vuosina

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kastetut ja kuolleet

