”Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.” Tuntuu kuin vanha sananlasku olisi porautunut suomalaisten mieliin ja tehnyt ihmisistä vaisuja ja varovaisia. Se, että on kivaa, on noloa, eikä huomiota haluta herättää,…
Lisää luettavaa

Pikkolassa siirryttiin hiihtolomalle pilkkimällä, hiihtämällä ja hyggeilemällä: ”On kiva, ettei tänään tarvinnut tehdä enää kouluhommia”

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”

Treeni kannattaa missä iässä tahansa: Ikämiehet liikkuvat ja kokkaavat yhdessä Nääsvillen kurssilla – ”Ajattelin, etten vielä anna periksi”

Suosittu tapahtuma tuo ensi kesänä Kangasalle jopa tuhansia pyöräilijöitä – Pirkan Pyöräilyssä poljetaan Saarenmaantiellä ja Kaarina Maununtyttären tiellä

Kangasalla juostaan useita virallisia maratoneja viikoittain – Nautiskelijamaratoonarit juoksevat ja herkuttelevat sopivassa suhteessa: ”Teemme vain sitä, mikä on hauskaa”
Tuoretta

Poliisi: Kuhmalahdella henkeen ja terveyteen liittyvä tehtävä

EHDOLLA VAALEISSA Aaro Riponiemi haluaa nuorten äänen kuuluviin päätöksenteossa – ”Kouluihin ja opetukseen kohdistuneet säästöpäätökset tulisi käydä läpi”

Lemetyn korttelihaun vei ikäihmisten palveluasumista suunnitteleva yhteenliittymä: ”Käymme alustavia keskusteluja eri palveluntuottajien kanssa”

Mielipide: Hyvinvointi on enemmän kuin vain pahoinvoinnin puutetta

AL julkaisi tiedot kahden kangasalalaisehdokkaan rikostaustoista – toinen keskeyttää kampanjoinnin

Pirha onnistui puolittamaan alijäämänsä – Sopeutustoimia tarvitaan yhä

Pablo-koiran aamulenkki päättyi leikkauspöydälle – Sahalahdella tien varrelta löytyi neuloja sisältäneitä lihapullia

Mielipide: Rakennetaan yhteiskunta, jossa jokaisella lapsiperheellä on mahdollisuus saada apua oikea-aikaisesti

Viikonlopun Hello Love tarjoaa inspiraatiota häitä suunnitteleville – ”Haluan aina nostaa esille, että häät ovat hääparin juhla”
