Helsingin poliisin mukaan julkisilla paikoilla tehtävät raiskaukset ovat tänä vuonna lisääntyneet huolestuttavasti.Niinpä olemme valitettavasti joutuneet lukemaan aiheesta myös lukuisia uutisia. Uutisten yhteydessä…
Lisää luettavaa

Ravintola Paakariin on murtauduttu kaksi kertaa alkuviikon aikana – “Haittaahan tällainen keskustan liiketoimintaa”

Someilmiö houkuttelee myös kangasalalaisnuoria seikkailemaan tyhjillään olevissa rakennuksissa – Turvallisuusasiantuntija muistuttaa: “Lapsi on iästään huolimatta korvausvelvollinen”

Menestyneen siviilitutkija Heidi Holmavuon uusin kirja pureutuu naisrikollisuuteen – “Ase tai puukko on yhtä paha naisen kädessä”

Kolumni: Tehyn Nyrkkisääntö-kampanjan ei ole tarkoitus ilahduttaa – itsekin olen kohdannut väkivaltaa hoitajan työssäni

Mielipide: Neurokirjolla esiintyy harvoin muihin kohdistuvaa väkivaltaa – Väkivaltarikoksen tekeminen on nähdäkseni epätoivoinen hätähuuto
Tuoretta

Mielipide: Varsinaiset luontoarvot ovat kyseisen Ilkon kaava-alueen ulkopuolella

Mari Tuohiniemi on Kangasalan Sanomien uusi päätoimittaja-toimitusjohtaja

Talousarviokokous: Lue valtuustoryhmien ajatuksia Kangasalan talousnäkymistä

Ely-keskus hylkäsi luontojärjestön esittämän vaatimuksen Saarenmaan hakkuiden keskeyttämisestä

Kangasalan Sanomien painopaikka vaihtuu – printti ilmestyy jatkossakin keskiviikkoisin, näköislehden julkaisu aikaistuu

Ilkon kiistellystä kaavasta käytiin valtuustossa neljä äänestystä – Keskusteluja sisältänyt ilta päättyi 11 eriävään mielipiteeseen

Tredun opiskelijat rakentavat jo neljättä omakotitaloa Huutijärvellä – Ensi vuonna harjoitustyömaat siirtyvät Pikonlinnaan

Kiistelty Ilkon asemakaavamuutos sai aikaan vilkkaan keskustelun valtuustossa – kaava hyväksyttiin äänestysten jälkeen

Valtuusto hyväksyi talousarvion – Kirkkoharjun koulun tulevaisuudesta äänestettiin

