Keskiviikkona iltapäivällä viiden aikaan hurjastelija ajoi reipasta ylinopeutta Lahdentiellä Kaivannon kohdalla. Liikkuvan poliisin partio mittasi miehen ajonopeudeksi 114 kilometriä tunnissa alueella, jossa on puolet…
Tärpit

Isänpäivänä palkittava Hannu Välimaa jäi puolison kuoltua yksin kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi – “Isyys on merkinnyt kaikkea”

Kangasalan kuuden vuoden takainen epäilty henkirikos syyteharkinnassa – Sisko kertoo Kangasalan Sanomille pitkästä odotuksesta: “Toivon, että veli saisi vihdoin oikeutta”

Syntyvyys laskee, mutta varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa Kangasalla – Ruutanalainen Sallamari Angeria teki valtavirrasta poikkeavan ratkaisun lasten hoidossa: “Parasta on ollut vapaus”
Tuoretta

Tredun opiskelijat rakentavat jo neljättä omakotitaloa Huutijärvellä – Ensi vuonna harjoitustyömaat siirtyvät Pikonlinnaan

Kiistelty Ilkon asemakaavamuutos sai aikaan vilkkaan keskustelun valtuustossa – kaava hyväksyttiin äänestyksen jälkeen

Valtuusto hyväksyi talousarvion – Kirkkoharjun koulun tulevaisuudesta äänestettiin

Mielipide: Kasvu, luonto ja arki voivat kulkea samaan suuntaan – Luonto tarvitsee tekoja, ei kaaosta

Valtuusto päätti kiistellystä Ilkon kaavasta ja talousarviosta – katso kokouksen tallenne tästä

Viulisti ja säveltäjä Niilo Halmisen,18, konsertissa Kangasala-talossa kuullaan läpileikkaus barokista moderniin taidemusiikkiin

Mielipide: Yhteiskunta kaatuu hoitamattomuuteen, ei suinkaan hoitajien palkkoihin

Yrittäjyys kiinnostaa nyt nuoria enemmän kuin koskaan – Jami hyppäsi metsäkoneyrittäjäksi ilman aiempaa kokemusta, Hannes kehittelee startup -yrittäjänä puhelimessa toimivaa personal traineria

Maali-iloittelusta yllätystappioon – Eagles oli viikonvaihteessa kuin vuoristoradalla

