Aamujumppa tarkoittaa käsistä pudonneiden esineiden poimimista lattialta. Pukeutumisesta on tullut istumatyötä. Pakkauksien tekstikoko on muuttunut liian pieneksi ja päälaelle nostetut silmälasit ovat jatkuvasti…
Lisää luettavaa

Pikajuoksijalupaus Ella Räsänen paloi loppuun ja masentui – paluu vuosien tauon jälkeen ei ole ollut helppo: ”Toista viime kesän kaltaista kesää en halua”

30-vuotisen uran tehnyt kaupungin eläinlääkäri Ari Sainio kiittää asiakkaitaan eläköitymisen kynnyksellä – Työ on ollut unelma-ammatti: ”En vaihtaisi”

Tällaisena lapset ja vävy muistavat Kangasalan viimeisen taistelleen veteraanin Aarne Kähkösen – ”Arska eli tässä päivässä eikä ottanut huomisesta murheita”

Masennus saa seitsemän vuotta sairauden kanssa kamppailleen Janne Kähkösen, 58, käpertymään kotiin – ”Jos minua ei viikkoon pariin näy, tietää, että mörkö on kylässä”

”Hyvä, että jotain palvelua lisätäänkin, eikä kaikkea viedä pois” – Kuhmalahdelle jalkautuneelta lähitorilta ei saa porkkanoita, vaan ohjausta ja neuvontaa kotona asumisen tueksi
Tuoretta

AhlmanEdun kirjoittajalinja ylitti Iinan odotukset – Kansanopisto on vähemmän tunnettu vaihtoehto lukiolle ja amikselle

Kaupunki korottaa venepaikkojen vuokrahintoja 10–30 eurolla

Historiallinen Omppula katoaa kesän aikana – Purun ja piha-alueen hyödyntämisen arvioidaan säästävän kaupungilta 0,7 miljoonaa

Mielipide: Haluaako Kangasala oikeasti asukkaiden osallisuutta kaavoitukseen?

Lukas syntyi syövän kanssa, Matias sairastui 1-vuotiaana leukemiaan – Kaksi kangasalalaista äitiä kertoo miten elämä muuttuu, kun lapsi saa syöpädiagnoosin

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Ystävyys tekee meidät osaksi yhteisöä

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 7

Kangasalan eläkeläisten yhdistyksiin kuuluu yli tuhat ihmistä – viisi jäsentä kertoo, mitä se on heille antanut: ”Elän yksin, mutta en ole yksinäinen”
