Hätäkeskus hälytti poliisipartion tiistaina 12.7. illansuussa Kangasalan Rikun kylässä sijaitsevaan kerrostaloon. Ilmoituksen mukaan kerrostalon alakerrassa olevan huoneiston ikkuna oli rikottu ja ikkunaverhot sytytetty…
Lisää luettavaa

Myös toisessa Timanttikorttelin naapuritalossa halkeamia seinissä – isännöitsijän mukaan pinnalliset vauriot eivät aiheuta vaaraa

Asuntovaunu tuhoutui täysin öisessä tulipalossa – kaksi vaunussa nukkunutta pelastautui

Rekolan kaavaehdotus uudelleen nähtäville – vanhainkodin rakennusten purkaminen kielletään, syynä lepakot

Kangasalan Yhteiskylän asukkaita yhdistää halu tehdä parhaansa yhteisön eteen ja olla toisilleen avuliaita -”Paikka on hienolla tavalla yhtä aikaa urbaani ja maalaismainen”

Teollisuushallissa syttyi tulipalo Mäkirinteentiellä – pelastuslaitos sammutti metallipurun poistoimurista alkunsa saaneen palon nopeasti
Tuoretta

Vasemmiston Aino-Kaisa Pekonen: ”Odotamme, että eurovaalien hyvä tulos kantaa näissäkin vaaleissa”

Niklas Laankoski Lentolan endurokisan neljäs – ”Suoritus meni ihan nappiin”

Marika Viskari toteutti nuoruuden unelmansa ja ryhtyi kuvataiteilijaksi – Uusin näyttely ammensi inspiraatiota avaruudesta ja meren pohjasta: ”Siellä voi taiteilijan mielikuvituksessa olla mitä vaan”

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”

Ravintoloissa valmistaudutaan kaupan alan lakkoon, osa ei ole saanut tilattua tavaraa: ”On pakko kiertää kauppoja, mihin ei oikeasti olisi aikaa”

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Sokkotreffit, lavatansseissa vaihdettu katse ja eksän kaveri – Lue, miten lukijat ovat löytäneet elämänsä rakkauden

Havisevalaisten Heinosten rakkaustarina alkoi Hannan Sakelle armeijaan 30 vuotta sitten lähettämästä kortista – ”Toimiva arki on paras juhla”

Mielipide: Vaadin kuntalaisaloitteeni oikaisua ja uudelleenkäsittelyä
