V iime viikolla sosiaalisessa mediassa puhuttiin Kangasalan kahvilatarjonnasta. Keskustelun avaaja kyseli, eikö keskustassa todellakaan ole kahvilaa, joka olisi auki alkuillasta. Ehtoopäivän kahvittelupaikan puuttumista…
Lisää luettavaa
Pääkirjoitus: Kangasala uusin silmin

Pääkirjoitus: Esteetön kaupunki vaatii asennekorjausta

Pääkirjoitus: Kyläkauppa on enemmän kuin kauppa

Pääkirjoitus: Meidän on tärkeä ymmärtää lasten ja nuorten tapoja seurata maailmaa

Pääkirjoitus: Konkurssi ei ole loppu, vaan uuden alku
Tuoretta

Henkilöauto ajautui ojaan ja syttyi ilmiliekkeihin Ponsantiellä

Vasemmiston Aino-Kaisa Pekonen: ”Odotamme, että eurovaalien hyvä tulos kantaa näissäkin vaaleissa”

Niklas Laankoski Lentolan endurokisan neljäs – ”Suoritus meni ihan nappiin”

Marika Viskari toteutti nuoruuden unelmansa ja ryhtyi kuvataiteilijaksi – Uusin näyttely ammensi inspiraatiota avaruudesta ja meren pohjasta: ”Siellä voi taiteilijan mielikuvituksessa olla mitä vaan”

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”

Ravintoloissa valmistaudutaan kaupan alan lakkoon, osa ei ole saanut tilattua tavaraa: ”On pakko kiertää kauppoja, mihin ei oikeasti olisi aikaa”

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Sokkotreffit, lavatansseissa vaihdettu katse ja eksän kaveri – Lue, miten lukijat ovat löytäneet elämänsä rakkauden

Havisevalaisten Heinosten rakkaustarina alkoi Hannan Sakelle armeijaan 30 vuotta sitten lähettämästä kortista – ”Toimiva arki on paras juhla”
