Pirkanmaan Jätehuolto ohjeistaa viemään joulukuuset kokonaisina biojäteastian tuntumaan tammikuun kahdella ensimmäisellä viikolla, kuitenkin viimeistään torstaina 14.1. Hyvä paikka kuusille on esimerkiksi jätekatoksen…
Lisää luettavaa

Toivosen sisarukset myyvät joulukuusia 15 vuotta sitten istutetulta kuusipellolta Sahalahden Tursolasta – ”Tänä vuonna menee noin 30 kuusta”

Metsäkuusi Ruutanasta nousi torin joulupuuksi – Yleisö ei aiheuta paineita 17:ttä torikuustaan pystyttäneelle Pauli Hietalalle, mutta tuuli on paha vastus kokeneellekin metsurille

Jäätyviä jäteastioita, hyytyviä autoja ja rikkoutuvia puristimia – kova pakkanen aiheuttaa ongelmia jätteiden kuljetuksessa ja käsittelyssä

Hymylöiden kotia koristaa lasten valitsema joulukuusi

Koreanpihta ilahduttaa kaupunkilaisia tänä jouluna – Katso videolta, miten joulupuu nousi torille
Tuoretta

Pelit saapuivat Kangasalan Sanomien sovellukseen

Raikkulainen Jyrki Kimmel teki kotonaan dialyysihoitoa joka toinen yö, kunnes sai munuaissiirteen: ”Tämä on niin paljon lähempänä normaalielämää”

Jokainen täysi-ikäinen on elinluovuttaja ellei sitä kiellä – Elinluovutuskoordinaattori: ”Kannustan jokaista tekemään elinluovutustahdon”

Mielipide: Vesistöt ja ympäröivä luonto ovat hyvinvointitekijöitä, joiden arvo tulee huomioida

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Kangasalan kaksikeskustaisuus voi olla myös voimavara

OP Kangasala tahkoi historiansa toiseksi suurimman tuloksen – tulos jää nykymuotoisen pankin viimeiseksi

Vuoden rakennushanke on Ilkossa sijaitseva omakotitalo – Työryhmä arvosti rakennuspaikan erityspiirteiden huomiointia

Ilkon kurssikeskuksen asemakaavamuutos etenee, kaupunki käsittelee kaavaehdotuksesta tulleita palautteita
