Kangasalan historialliset juuret ulottuvat syvälle. Tiettävästi Kangasalla on asuttu yhtäjaksoisesti yli 8 000 vuotta. Tästä on erilaisia kivikautisia todisteitakin olemassa, muun muassa keramiikkalöydöksiä Sarsan…
Lisää luettavaa

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

Huhtikuun Urkupäivillä soivat perinteinen urkumusiikki ja uudet sovitukset – ”Kun uruista tuleviin erilaisiin ääniin uppoutuu, unohtuvat arjen kiireet ja paineet”

Mielipide: Mihin unohtui Lamminrahka joulutapahtumissa?

Katso tästä joulukuun menovinkit: paikallisia kasvoja, joulun tunnelmaa ja näyttämötaikoja

Yhdeksän lapsen hengen vienyt tulipalo suisti Kangasalan suureen suruun 70 vuotta sitten – iltahartaus jäi kesken, kun lastenkoti leimahti liekkeihin
Tuoretta

Kevätkalasta herkkua ruokapöytään – Kotitarvekalastuksen merkitystä vähätellään suotta, sanoo asiantuntija

Kangasalan Sanomat teki viime vuonna positiivisen tuloksen – digilevikki jatkoi vahvaa kasvuaan

Hopeajoukkueeseen tulee isoja muutoksia – LP Kangasalan tulevan kauden liigaryhmä on jo viimeisiä piirtoja vaille valmis

Nattarin Yläbaari sulki ovensa viikonloppuna – ”Tietysti tämä harmittaa, mutta luvut ovat mitä ovat”

Tavase poistaa maastosta putkia ja kaivoja Kangasalan ja Pälkäneen alueella – Työt valmistuvat kesäkuun aikana

Mielipide: Suuri huoli Kirkkoharjun oppilaiden sekä henkilöstön terveydestä ja turvallisuudesta

Korvenperäntien kevytväylälle tehdään toista kertaa tiesuunnitelmaa – tuleeko hankkeesta viimein totta?

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”

”Paljon tapahtumia ja hyvät ohjaajat” – Kangasalan liikuntamahdollisuudet saivat tunnustusta Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla
