Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi viime viikon lopulla kuntakohtaisia tietoja koronavirustartunnoista. Listauksen mukaan Kangasalla oli maanantaina 11 testein todettua tautitapausta. Arvioiden mukaan todellinen…
Tärpit

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Näin Kangasalan ääniharavat kommentoivat tarkastuslaskennan dramaattista tulosta: ”Erinomainen esimerkki siitä, että joka ainoa ääni on tärkeä ja yksikin ääni ratkaisee”

Kottaraiset kaipaavat lisää koteja – Nämä asiat kannattaa huomioida pönttöpuuhissa
Tuoretta

Historiallisen Omppulan purkua pohjustetaan irtaimiston myynnillä

Pirha saattaa ottaa asiakasmaksujen seurannan itselleen – Taustalla valtuustoaloite

Nattariin pitkään suunnitellun kerrostalon rakentaminen nytkähtämässä eteenpäin: ”Ensimmäiset varaukset on allekirjoitettu”

”Koulussa olin kiinnostunut oikeastaan aivan kaikesta” – Nyt havisevalainen elektroniikan professori Leena Ukkonen kehittää uraauurtavaa ihmiseen asennettavaa varaosaa, joka auttaa liikuntakyvyn palauttamisessa

Kangasala siirsi mestaruusratkaisua – Pyhäjärvi onnistui lähes kaikessa

Sahalahden ja Pälkäneen rajalta kesäasunnon ”heräteostoksena” hankkineesta Hanna Kejolasta mökin pitää olla mökki – ”Ei saa olla mukavuuksia kuten juoksevaa vettä”

Työllisyyskatsaus: Kangasalla ja koko Pirkanmaalla työttömyys lisääntynyt vuoden takaisesta

Mielipide: Kannanotto hyvinvointialueen asiakasmaksuista – Asiakasmaksut eivät saa estää palvelujen saamista

Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostushanke sai valtionavustusta – hanke toteutetaan tämän vuoden aikana

2 kommenttiaKommentoi
Miksi on pysyttävä kotona, eikä esim. saisi mennä metsään ulkoilemaan? Liikunnan puute on suuri terveysriski sekin, kaiken ikäisillä! Vaatimus neljän seinän sisällä pysymisestä on ensinnäkin epäinhimillinen ja toiseksi perusteeton ja kolmanneksi erittäin epäterveellinen.
Hei, ja kiitos kommenteistasi! On toki suotavaa ulkoilla esimerkiksi metsässä, johon ylilääkäri lehtemme sivuilla juuri kannustikin. Pääkirjoitukseni pointti oli välttää ihmisjoukkoja. Kodissa ja omissa ympyröissä pysymisellä tarkoitin toki myös ulkoilua omissa ympyröissä. Olen pahoillani, ettei se välittynyt tekstistäni tarpeeksi hyvin. Yst. Heli Keskinen, KS