
Kangasalan Mäkkäri aloittaa toimintansa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Asiasta kerrotaan ketjun tiedotteessa.
Jo elokuussa aukeavaksi odotetun McDonald’s avaa ovensa torstaina 6. marraskuuta kello 10 avajaistarjousten kera.
Lentolan Vällintiellä sijaitsevan McDonald’sin rakennustyöt alkoivat vuoden alussa ja valmistuivat suunnitelmien mukaisesti elokuussa, mutta virallisista avajaisista ei tällöin ollut tietoa. Useita viikkoja tyhjillään seissyt rakennus herätti runsaasti keskustelua ja kummastusta kangasalalaisten käyttämissä sosiaalisen median kanavissa.
Uuden ravintolan yrittäjänä aloittaa Hannu Wiinikainen, joka on yrittäjänä myös seitsemässä muussa pirkanmaalaisessa McDonald’s-ravintolassa.
– On hienoa päästä avaamaan Kangasalan ensimmäinen McDonald’s ravintola pian. Tiedän, että ravintolaa on odotettu paikkakunnalle jo innolla, Wiinikainen kommentoi syyskuussa, kun tieto yrittäjävalinnasta julkistettiin syyskuussa.
Avauksen jälkeen Wiinikaisen ravintolat työllistävät yhteensä 450 henkilöä. Kangasalan Mäkkäri työllistää 30 henkilöä.
Viime vuosina pikaruokaketju on kasvanut voimakkaasti. Kangasalan McDonald’s on ketjun 86. ravintola Suomessa ja kuudes tänä vuonna avattava uusi ravintola.
– Mäkkäriä on odotettu Kangasalle jo pitkään, joten on upeaa nyt päästä vastaamaan asukkaiden toiveisiin ja kasvattaa tarjontaamme Pirkanmaalla, sanoo Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson tiedotteessa.
MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 1 €.Tilaa tästä














