Työvuoroni alkoi yöllä klo 03.00. Halusin olla paikan päällä ajoissa, joten olin lähtenyt kotoani pyörällä kohti Heponiemeä jo yli tuntia aikaisemmin. Lahdentiellä ei ollut juuri lainkaan liikennettä…
Tärpit

Yrittäjyys kiinnostaa nyt nuoria enemmän kuin koskaan – Jami hyppäsi metsäkoneyrittäjäksi ilman aiempaa kokemusta, Hannes kehittelee startup -yrittäjänä puhelimessa toimivaa personal traineria

Tredun opiskelijat rakentavat jo neljättä omakotitaloa Huutijärvellä – Ensi vuonna harjoitustyömaat siirtyvät Pikonlinnaan

Isänpäivänä palkittava Hannu Välimaa jäi puolison kuoltua yksin kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi – “Isyys on merkinnyt kaikkea”
Tuoretta

Verotiedot 2024: Tässä ovat Kangasalan 10 suurinta yhteisöveron maksajaa – Ykköseksi ylsi puolustusalan yritys

Verotiedot 2024: Listasimme kangasalalaisten yritysten toimitusjohtajien tuloja

Verotiedot 2024: Näin tienasivat kaupungin johtavat viranhaltijat ja näin heidän tulonsa kehittyivät kahdessa vuodessa

Koululaisten lisääntyneet näpistykset aiheuttavat kuluja ja ylimääräistä työtä Vatialan ja Suoraman lähikaupoissa: “Ikävin seuraus tästä on luottamuspula”

Pääkirjoitus: Valtuustossa nähtiin poliittista peliä

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 46

Mielipide: Varsinaiset luontoarvot ovat kyseisen Ilkon kaava-alueen ulkopuolella

Mari Tuohiniemi on Kangasalan Sanomien uusi päätoimittaja-toimitusjohtaja

Talousarviokokous: Lue valtuustoryhmien ajatuksia Kangasalan talousnäkymistä

