Timo Keskinen jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana myös istuntokauden toisen puolikkaan. Eero Järvenpää pitää samoin paikkansa valtuuston varapuheenjohtajana. Kirkkoneuvoston johdossa tapahtui sen sijaan vahdinvaihto, kun…
Tärpit

Isänpäivänä palkittava Hannu Välimaa jäi puolison kuoltua yksin kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi – “Isyys on merkinnyt kaikkea”

Kangasalan kuuden vuoden takainen epäilty henkirikos syyteharkinnassa – Sisko kertoo Kangasalan Sanomille pitkästä odotuksesta: “Toivon, että veli saisi vihdoin oikeutta”

Syntyvyys laskee, mutta varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa Kangasalla – Ruutanalainen Sallamari Angeria teki valtavirrasta poikkeavan ratkaisun lasten hoidossa: “Parasta on ollut vapaus”
Tuoretta

Mielipide: Ilkon kaava on demokratian mittari – En voi hyväksyä kaavaa, joka saa näin laajan kansalaisvastustuksen

Kaupunki esittää ensi vuodelle investointeja infran rakentamiseen ja koulujen korjaamiseen – Tässä ovat keskeisimmät kohteet

Kangasalan Kuohun altaissa katsotaan elokuvia toista kertaa – “Saattaa olla, että esimerkiksi “hain” evä hipaisee”

Mitkä ovat parhaita pikkujoulumuistojasi ja miten haluaisit pikkujouluja viettää? – Vastaa Kangasalan Sanomien kyselyyn

Pirha asetti vanhusten edun rahan edelle – Markkinaoikeus lätkäisi puolen miljoonan sakon

Mielipide: Kasvu ei saa sokaista ja tehdä välinpitämättömäksi luontoa kohtaan

Tutkija ja hiihdon arvokisamitalisti Kati Lehtonen ennakoi kiinnostavaa olympiatalvea – “Hiihdän vähän talvesta riippuen 1 500 – 2 500 kilometriä”

Kangasala eteni cupin puolivälieriin – Siika-aho toi kaivatun rentouden

Tekstarit: “Lapset ja töihin menevät joutuvat kulkemaan pimeyden ja joskus myös vesisateen armoilla”

