
Keskustassa Kunnantien ja Kuohunharjuntien risteyksessä sijaitseva asemakaavan muutos on saanut lainvoiman valitusajan umpeuduttua, tiedottaa Kangasalan kaupunki. Kaavasta ei jätetty yhtään valitusta.
Kangasalan valtuusto hyväksyi kaavan tammikuun kokouksessaan.
Lue myös: Keskustan uusi kaava herätti keskustelua valtuustossa – ”Me olemme luonnonläheinen kaupunki, ja sen on hyvä näkyä myös kaduillamme”
Kaupunki tiedottaa, että kaupungintalon ja Pikkuharjun vieressä sijaitsevan kaavamuutosalueen kehittämisellä pyritään tukemaan keskusta-alueen uudistusta.
Lainvoimaisuuden saaminen tarkoittaa sitä, että lupamenettelyt vanhojen rakennusten purkamiselle ja uudisrakennusten rakentamisluville voidaan käynnistää.

Alueelle on kaavan mukaisesti mahdollista rakentaa asuin- liike ja toimistorakennuksia yhteensä 8 200 kerrosalaneliömetriä. Kaava mahdollistaa myös rakenteellista pysäköintiä.
Rakennusoikeus jakautuu kolmeen, toisiinsa kytkettyyn rakennusmassaan. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että hankekokonaisuuden tarkempi suunnittelutyö aloitetaan välittömästi ja tavoitteena on aloittaa rakentaminen tämän vuoden lopulla.
Kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa yhteistyössä Suomen Aluerakennuttaja Oy, Tikirak Oy sekä YH Kodit Oy. Rakennushankkeen osana toteutetaan myös julkinen taideteos Kunnantien risteykseen. Sen kustannuksista vastaavat rakennuttajat, ja sen käynnistämistä ohjaa Kangasalan kaupungin Lumoava Kangasala -ympäristö- ja taidetyöryhmä.
Pohjoisin osa kaava-alueesta osoitetaan lähivirkistysalueeksi, ja se laajentaa Pikkuharjun puistoa.
Kaava-alueelle nouseviin kerrostaloihin tulee asuntojen lisäksi kivijalkaan sijoittuvia liiketiloja. Kunnantien ja Kuohunharjuntien risteykseen muodostuu pieni kaupunkiaukio oleskelulle. Aukiolle tai muualle korttelin alueelle tuodaan myös taidetta Lumoava Kangasala ympäristö- ja taideohjelman mukaisesti.
Kunnantiellä ja Kuohunharjuntiellä kävelyn ja pyöräilyn reittejä on mahdollista kehittää niille varatuilla katualueilla.
Pysäköintiä vaaditaan toteutettavaksi Tampereen kaupunkiseudun suositusten mukaisesti, mutta kaavassa varaudutaan myös tehokkaampiin pysäköintiratkaisuihin.
MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,70 €.Tilaa tästä