Kunta myy kaksi omistamaansa asuntoa. Liutussa Rantakujalla sijaitseva 75 neliön kolmio myydään ostotarjouksen perusteella 96 000 eurolla. Asunto sijaitsee As Oy Veikkolan Hakassa. Harjunsalossa Vääränkalliontiellä olevasta…
Lisää luettavaa

KS 50 vuotta sitten: Kunnan palveluksessa noin 400 työntekijää ja viranhaltijaa – Mitä tekee yleisten töiden lautakunta?

Kangasala sijoittui yhdeksänneksi elinvoimaisuutta selvittäneessä tutkimuksessa – mukana yli 290 kuntaa
Sairaanhoitopiiri palauttaa kunnille rahaa
Kunta ostaa jälleen maata
Kangasala valmis kokeilemaan henkilökohtaista budjettia
Tuoretta

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”

Ravintoloissa valmistaudutaan kaupan alan lakkoon, osa ei ole saanut tilattua tavaraa: ”On pakko kiertää kauppoja, mihin ei oikeasti olisi aikaa”

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Sokkotreffit, lavatansseissa vaihdettu katse ja eksän kaveri – Lue, miten lukijat ovat löytäneet elämänsä rakkauden

Havisevalaisten Heinosten rakkaustarina alkoi Hannan Sakelle armeijaan 30 vuotta sitten lähettämästä kortista – ”Toimiva arki on paras juhla”

Mielipide: Vaadin kuntalaisaloitteeni oikaisua ja uudelleenkäsittelyä

Kangasalalaisen Laura Koivusalon perustama StemSight sai 2,3 miljoonan euron rahoituksen: ”Tämä on meille todella merkittävä edistysaskel”
Oikaisu

Kaupan alan lakko saattaa astua voimaan ensi viikolla – Lakko voi vaikuttaa kauppojen aukioloaikoihin ja tuotteiden saatavuuteen myös Kangasalla: ”Hamstraamiseen ei syytä”
