Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Kuohun altaaseen pääsevät ensimmäisenä ryhmät

Uimahalli Kuohun monitoimiallas on otettu osittain käyttöön. Alkajaisiksi sitä testaavat ryhmät ohjaajan valvonnassa. Suuri yleisö pääsee tutustumaan altaaseen vähitellen itsenäisyyspäivän jälkeen.

Uutiset - 5.12.2018 kello 12.04
Kangasalan Sanomat
Kuohun altaaseen pääsevät ensimmäisenä ryhmät
Kaupungin vapaa-aikatoimen +75-ryhmä pääsi testaamaan uuden monitoimialtaan heti maanantaiaamuna.

Altaan yksiä hienouksia on muunneltava syvyys, mikä monipuolistaa tarjontaa. Altaan reunasta löytyy myös pieni kiipeilyseinä ja suihkulähde.

– Lisäämme ensi vuonna uusia vesiliikuntamuotoja. Uusi allas soveltuu hyvin esimerkiksi vesijoogaan, sillä vesi on tarpeeksi lämmintä ja tila saadaan valojen avulla hyvin rauhalliseksi, allasalueen esimies Pasi Kolu kertoo.

Myös kaupungin on tarkoitus lisätä vesijumpparyhmiä ensi syksystä lähtien, kun uusi toimintakausi alkaa.

Jatkossa kaikki vesijumpat siirretään uuteen altaaseen ja nykyinen monitoimiallas  jää kokonaan asiakkaiden käyttöön. Tämä on ollut kävijöiden toive.

Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

7.12.2018 kello 09.49
Annetaan KIITOS sille jolle se kuuluuIlmoita
Suuret Kiitokset Paulalle, joka rakennutti Kuohuun uuden upean altaan! Ilman Paulan tarmokasta ideointia, ammattitaitoista hankkeen suunittelua ja valtionavustuksen hakemista meillä ei tätä allasta olisi. Paula teki hienon työn työtuntejaan laskematta! Emme voi millään hyväksyä sitä epäoikeudenmukaista ja torkeää tekoa, että Heikki, Oskari, Kenraali ja Hanna erottivat Paulan ilman ainoatakaan järkisyytä. Vaadimme nämä päät nopeasti oikeuden eteen vastuuseen ja Paulalle isot korvaukset.
7.12.2018 kello 19.58
Pikku Pohjois-KoreaIlmoita
Koskakohan lopetetaan aiheen kommentointi, kun saattaa haitata tulevien kansanedustajaehdokkaiden ja johtajan kultakehää.
Eilen kello 12.02
YxKaupunkilainenIlmoita
(Yritys)maailmassa annetaan potkuja. Toisinaan hyvistä syistä ja toisinaan vähemmän hyvistä syistä. Eikö se tämä vinkuminen Paulan kohtalon osalta jo hiljalleen lakkaa, vaikka vastuullisten toimintaa voi sinänsä aina kyseenalaistaa. Mutta hänelle on maksettu palkkaa työnsä tekemisestä, johon ovat olennaisina asioina kuuluneet uimahallin kehittäminen laajentamisineen. Ei tj:n työ ole mitään 8-16 askartelua, vaan sitä tehdään siten, mitä se vaatii tai sitten hankkiutuu muualle. Ei Kuohun tj-pesti mikään stressaavin homma ole, ei todellakaan. Käytännön toiminta hoidetaan ostopalveluilla eri tahoilta sopimustensa mukaisesti. Jos ostopalveluiden tuottajat hoitavat nämä hommansa onnistuneesti, niin tj ehtii kyllä keskittyä muihin tekemisiin, jotka siis ovat.....niin mitäs kaikkea ne ovatkaan...?
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös