Siitä on jo yli 15 vuotta aikaa, kun valmistauduin ensimmäisiin ratsastuskilpailuihini. Herttualan ratsastuskoululla oli tuolloin…
Lisää luettavaa

Moni ratsastaja laiminlyö kehonhuollon – Tästä Anni Reko sai idean yhteistreeneihin: ”Oli mahtavaa huomata, kuinka paljon tällaiselle on kysyntää”

Asemalla asuvien Kaipioiden arki on tarkkaan aikataulutettua, sillä Alexandra, 9, ja Feodora, 6, harrastavat tavoitteellisesti taitoluistelua- ”Haluaisin päästä ulkomaille kisaamaan”

Kangasalan Sanomat ylsi Vuoden paikallismedia -kilpailun finaaliviisikkoon – voittaja valitaan marraskuun lopulla

Suolainen strategia siivitti Andrii Grishchenkon voittoon – Jalmari Finne -piiraskilpailussa maistuivat lähiluonnon ja kotipuutarhan antimet

Kaksi kangasalalaiskylää ehdolla Pirkanmaan vuoden kyläksi – palkinto jaetaan Pirkan päivänä
Tuoretta

Mielipide: Miksi lapsen turvallisesta koulumatkasta täytyy taistella?

Keskustan jäätelökioskille etsitään nyt toimijaa

Kangasala-talon tapahtumiin kuvauskielto: ”Mielestämme on tärkeämpää taata jokaiselle katsojalle häiriötön konserttielämys kuin sallia kuvien ottaminen”

Vasemmistoliitto teki valtuustoaloitteen koulukuljetusten turvallisuudesta – Samaa aihetta käsitelty aiemminkin

Esteettömyys vaikuttaa käyttöasteeseen – Näin saavutettavuus on huomioitu Kangasalan palveluissa

Kaupunginjohtaja toi valtuustolle ikäviä tietoja taloudesta: ”Ei nämä mieleisiä uutisia ole” – Katso tallenne kokouksesta tästä jutusta

Mielipide: Aura-auto aiheutti vaaratilanteen – Toivon, että muut osaavat varoa

OP-kampanjan kautta kesätyötä 140 nuorelle ja käsipareja yhdistysten avuksi

Kangasala nousi syntyvyydessä Pirkanmaan ykköseksi – Alina on yksi lähes 400:sta viime vuonna kaupunkiin syntyneestä vauvasta

