Mainos

Liikunta ja kulttuuri antavat elämänsisältöä ja terveyttä kaikille kaupunkilaisille

Liikunta tuo terveyttä ja iloa kaiken ikäisille. Siksi mahdollisuus liikunnan harrastamiseen pitää taata kunnan omana työnä ja yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Sorolan kuntoportaat ovat hyvä esimerkki liikuntaan innostavasta rakentamisesta. Kevyen liikenteen väylät ovat myös hyviä turvallisen hyöty- ja kuntoliikunnan paikkoja, niiden rakentamista on jatkettava ja olemassa oleville tehtävä kunnossapitosuunnitelmat.  Koulujen rakentamisen yhteydessä on huolehdittava, että samalla rakennetaan myös iltakäyttäjille tarpeelliset ja tarpeeksi isot liikuntatilat.  Talviliikuntamahdollisuudet on pidettävä edelleen hyvällä tasolla.

Ihminen ei elä pelkästään leivästä, kulttuurin eri muodot  luovat ihmisille elämyksiä, iloa ja voimia arjen harmauteen. Kulttuurijärjestöjä pitää tukea ja niiden työtä arvostaa. Kaikilla kuntalaisilla pitäisi olla halutessaan mahdollisuus harrastaa mieleistään kulttuuritoimintaa ilman, että kulut nousevat kohtuuttoman korkeiksi. Pieniä kulttuurialan toimijoita voisi tukea tarjoamalla heidän  käyttöönsä tiloja matalalla kynnyksellä.

dav

Jos haluat tulla mukaan päättämään paremmasta arjesta – lähde SDP:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin! Pääset mukaan ottamalla yhteyden johonkin näistä osoitteista:
hanna.laine@kangasala.fi
pekka.lahti@kangasala.fi
heikki_salmela@kolumbus.fi
isto.kaarne@kolumbus.fi
jari.markkinen@kangasala.fi

Ehdokkaaksi voit ilmoittautua myös tämän linkin kautta: https://sdp.fi/fi/kuntavaaliehdokkaaksi/

KategoriaMainos

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.