LP Kangasala ja Yurisleidi Silie ovat yhteistyössä purkaneet Yurisleidi Silien pelaajasopimuksen kaudelle 2016–2017. LP Kangasala joutui luopumaan Yurisleidi Siliestä kansainvälisten siirtomaksujen vuoksi. …
Lisää luettavaa

Budjetin leikkaus 15 prosentilla pakotti LP:n tekemään muutoksia kokoonpanoon – Valmentaja: ”Haluamme olla kauden aikana eniten kehittyvä joukkue”

Kolme uutta kasvoa joukkuueen vahvuuteen – LP:n liigajoukkue on viimeisiä silauksia vaille valmis

Tuleva liigajoukkue valmistuu hyvää vauhtia – Tälle kolmikolle tarjolla isompaa roolia

Mielipide: Jäi tänäkin vuonna mietityttämään, miksi aina hävitään viimeinen ratkaisupeli – Toivoisi joskus onnettarenkin meille hymyilevän

Kangasala iski viimeisen valttinsa pöytään Kuopiossa – Sekään ei kirkastanut mitalia kultaiseksi
Tuoretta

Kangasalan erikoisesti nimetyt paikat, osa 3: Kun Kalle Päätalo Kankkulan kaivoa rakensi

”Voi, kun tulisi pakkanen!” – Helle voi pahentaa perussairauksia, ylilääkäri muistuttaa nesteytyksen ja varjoon hakeutumisen tärkeydestä

Uuden itsepalvelukirpputorin avajaisissa väkeä jonoksi asti – Kirppistelijät rakastavat löytöjen tekemistä: ”Tämä on kuin aarteenetsintää”

KS:n kesäkuvakisan kuvissa näkyvät kauniit kesähetket – Katso kuluneen viikon kuvasatoa!

Hyvä kysymys: Miten uimarantojen pysäköintiä valvotaan hellejaksojen aikana?

Tekstarit: ”Pelisalmeen kaivattaisiin edelleen venelaituria. Milloinkahan sellainen viimein saataisiin?”

Nattarin Yläbaari myytiin, uudet omistajat etsivät vuokralaista – ”Kilpailua ei ole juurikaan, koska alueella ei ole käytännössä muuta korttelibaaria”

Sinilevä rehottaa runsaana Kangasalan Kirkkojärvessä – Kansalaishavainto myös Roineelta

Alle 18-vuotiasta syytettiin lyömisestä, potkimisesta ja pakottamisesta kengän nuolemiseen koulussa- asianosaiset pääsivät sopuun
