Kangasalalainen Maarakennus T. Haavisto Oy on mukana Pirkanmaan Vuoden työnantaja -kilpailun loppukilpailussa. Kisan voittaja julkistetaan tammikuussa. Vuoden työnantaja -palkinnon tavoitteena on kannustaa työllistäjiä ja…
Lisää luettavaa

Verotiedot: Nämä yritykset maksoivat eniten yhteisöveroa Kangasalle – Kärkeen nousi huipputuloksella paikallinen pankki

Yrityskymppi: Kangasalla asuvat sisarukset perustivat yhdessä ohjelmistoalan yrityksen – ”Olemme aina olleet läheisiä, ja tämä side näkyy myös yrityksessämme”

Purkutuomio pakotti etsimään tilitoimistolle uuden toimitilan – ”Välillä tuntui toivottomalta, mutta meille tämä oli lopulta tosi hyvä muutos”

Artekno vähentää väkeä Kangasalla, toimitusjohtajan mukaan irtisanottujen määrä on 10 ja 20 välillä

Sahalahden Taksipalvelu vaihtaa omistajaa: ”Olen tosi mielissäni, että jatkaja löytyi omasta porukasta”
Tuoretta

Kaupunki korottaa venepaikkojen vuokrahintoja 10–30 eurolla

Historiallinen Omppula katoaa kesän aikana – Purun ja piha-alueen hyödyntämisen arvioidaan säästävän kaupungilta 0,7 miljoonaa

Mielipide: Haluaako Kangasala oikeasti asukkaiden osallisuutta kaavoitukseen?

Lukas syntyi syövän kanssa, Matias sairastui 1-vuotiaana leukemiaan – Kaksi kangasalalaista äitiä kertoo miten elämä muuttuu, kun lapsi saa syöpädiagnoosin

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Ystävyys tekee meidät osaksi yhteisöä

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 7

Kangasalan eläkeläisten yhdistyksiin kuuluu yli tuhat ihmistä – viisi jäsentä kertoo, mitä se on heille antanut: ”Elän yksin, mutta en ole yksinäinen”

Tamsilkin toimitusjohtaja vaihtuu jälleen – ”Etsinnässä on kasvuhakuinen kasvo talolle”
