Yrittäjäyhdistyksen kevätmarkkinoiden julisteessa kerrotaan, että puolet markkinamyyjistä on Kangasalta. Se on hyvä saavutus. Monien muiden paikkakuntien markkinat ovat jo kauan sitten muuttuneet ulkopaikkakuntalaisten…
Lisää luettavaa

Pirha on tekemässä ennakoitua isomman ylijäämän – “Jokainen ennakoitua suurempi euro auttaa ensi vuotta”

Pentorinteen uusi elämä ilahduttaa Kuhmalahdella: “On positiivista, kun valot syttyvät ja ruvetaan touhuamaan”

Kuhmalahdella yrittäjät aikovat tehdä entisestä vanhainkodista matkailu- ja hyvinvointikeskuksen: “Ei tätä kannattaisikaan lähteä tekemään pienesti”

Enintään 30 henkilöä voi menettää työnsä Pirhassa

Paikallisilla parturi-kampaamoyrittäjillä riittää uskoa, vaikka taloustilanne näkyy asiakkaiden määrässä: “Monet ovat joutuneet pidentämään käyntivälejä, koska rahat eivät riitä”
Tuoretta

Kangasalan Kuohun altaissa katsotaan elokuvia toista kertaa – “Saattaa olla, että esimerkiksi “hain” evä hipaisee”

Mitkä ovat parhaita pikkujoulumuistojasi ja miten haluaisit pikkujouluja viettää? – Vastaa Kangasalan Sanomien kyselyyn

Pirha asetti vanhusten edun rahan edelle – Markkinaoikeus lätkäisi puolen miljoonan sakon

Mielipide: Kasvu ei saa sokaista ja tehdä välinpitämättömäksi luontoa kohtaan

Tutkija ja hiihdon arvokisamitalisti Kati Lehtonen ennakoi kiinnostavaa olympiatalvea – “Hiihdän vähän talvesta riippuen 1 500 – 2 500 kilometriä”

Kangasala eteni cupin puolivälieriin – Siika-aho toi kaivatun rentouden

Tekstarit: “Lapset ja töihin menevät joutuvat kulkemaan pimeyden ja joskus myös vesisateen armoilla”

Mielipide: Toivon viisautta, harkintaa ja itsenäistä ajattelua Ilkon tulevaisuudesta päättäville

Tänään Lentolassa ovensa avaava Mäkkäri koeponnistettiin henkilökunnan vip-päivässä – Suurin osa työntekijöistä löytyi ketjun sisäisen haun kautta

