Mestaruusliiga jatkuu tammikuussa yleinen terveystilanne huomioon ottaen

0

Lentopallon Mestaruusliigan pelejä pyritään jatkamaan tammikuun 2021 alussa. Valtakunnallisten ja alueellisten viranomaismääräysten sekä yleisen terveystilanteen salliessa liigaottelut jatkuvat uusitun otteluohjelman mukaisesti naisten osalta 3.1. ja miesten osalta 9.1. Pelit jatkuvat mahdollisuuksien mukaan tyhjille katsomoille, kunnes alueelliset terveystilanteet sallivat katsojien ottamisen kulloisellakin alueella.

Kotijoukkue voi esittää ottelun siirtoa myöhempään ajankohtaan mikäli rajoitukset paikkakunnalla edellyttävät pelaamista tyhjille katsomoille. Siirrosta päättää Lentopalloliiton kilpailutoimisto sääntöjen ja Mestaruusliigan pääsarjaryhmän linjauksen mukaisesti.

Naisten Mestaruusliiga pelataan alkuperäisen suunnitelman mukaan kolminkertaisena sarjana. Pudotuspelien osalta pelimäärät säilyvät ennallaan.

Miesten Mestaruusliigassa siirrytään kaksinkertaiseen sarjaan niin, että jo ohjelmassa olevat toiselle kierrokselle kuuluvat ottelut pyritään pitämään ennallaan ja vielä aikatauluttamattomat ottelut lisätään kalenteriin niin, että runkosarjan päätöskierros säilyy aikataulullisesti ennallaan.

Otteluohjelmat julkaistaan vielä ennen joulua.

Median pääsy seuraamaan otteluita mahdollistetaan kotijoukkueiden kautta tapahtuvan akkreditoinnin kautta.

Teksti: Mestaruusliiga

Kuva: Rami Myllymaa


Kiitos, kun jaat tämän jutun omissa verkostoissasi käyttämällä jutun jakonappeja!
Tutustu kanavamme kaikkiin juttuihin sisältömarkkinointikanavamme etusivulla.

LP Kangasala – Lentopalloseura Kangasala ry – on kangasalalainen, vuonna 1994 perustettu lentopalloseura, joka pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla, Mestaruusliigassa. Kotiottelut pelataan Pitkäjärven koululla Kangasalla.

LP Kangasala verkossa
LP Kangasala Facebookissa
LP Kangasala Twitterissä
LP Kangasala Instagramissa
#lpkangasala #lentopallo #mestaruusliiga_suomi #yhes #volleyimages #kangasala

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.