Matti Kauhanen 13.8.2013 Metsästyskausi alkoi kyyhkyjahdilla viikonvaihteessa. Kuun loppupuolella pyydystetään vesilintuja ja syyskuun alusta jäniksiä ja rusakoita. Myöhemmin syksyllä miehet ja nykyisin myös monet naiset…
Tärpit

Isänpäivänä palkittava Hannu Välimaa jäi puolison kuoltua yksin kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi – “Isyys on merkinnyt kaikkea”

Kangasalan kuuden vuoden takainen epäilty henkirikos syyteharkinnassa – Sisko kertoo Kangasalan Sanomille pitkästä odotuksesta: “Toivon, että veli saisi vihdoin oikeutta”

Syntyvyys laskee, mutta varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa Kangasalla – Ruutanalainen Sallamari Angeria teki valtavirrasta poikkeavan ratkaisun lasten hoidossa: “Parasta on ollut vapaus”
Tuoretta

Kangasala eteni cupin puolivälieriin – Siika-aho toi kaivatun rentouden

Tekstarit: “Lapset ja töihin menevät joutuvat kulkemaan pimeyden ja joskus myös vesisateen armoilla”

Pirha on tekemässä ennakoitua isomman ylijäämän – “Jokainen ennakoitua suurempi euro auttaa ensi vuotta”

Mielipide: Toivon viisautta, harkintaa ja itsenäistä ajattelua Ilkon tulevaisuudesta päättäville

Tänään Lentolassa ovensa avaava Mäkkäri koeponnistettiin henkilökunnan vip-päivässä – Suurin osa työntekijöistä löytyi ketjun sisäisen haun kautta

Hakkuut ja mielenilmaukset Saarenmaalla jatkuvat, poliisia tarvittu lähes joka päivä: “Muutamia sakkoseuraamuksia niskoittelusta on kirjattu”

Kolumni: Voiko metsää nähdä puilta? – Tärkeintä on avoin mieli ja valmius ymmärtää muiden näkökulmia

Mielipide: Kirkkoharjun koulun remontti on järjetön

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

