Mainos

Mielen päältä – Vastakysymyksiä tekniselle keskukselle

Kangasalan Kokoomus julkaisee kevään ja kesän aikana Mielen päältä -nostoissa kapunginvaltuutettujensa sekä kuntavaaliehdokkaidensa kirjoituksia ja keskustelunavauksia ajankohtaisista aiheista.

Vastakysymyksiä tekniselle keskukselle

Viittaan KS:ssa 2.6. julkaistuun teknisen keskuksen vastaukseen koskien Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitetta, joka sisälsi toiveen loma-asunnon vakituiseksi muuttamisen helpottamisesta. Annettu vastaus kismittänee montaa ranta-asujaa, joiden mökit tai huvilat täyttävät kaikki nykyisen omakotiasumisen vaatimukset. Pyydänkin nyt tekniseltä keskukselta kaikille avointa, selkokielistä lisäselvennystä seuraaviin ristiriitaisiin seikkoihin:

Sivustolla www.kangasala.fi / Asuminen ja ympäristö / Loma-asunnosta vakituiseksi asunnoksi kerrotaan näin:

”Kangasalan vahvuus on erilaisten asumismahdollisuuksien monipuolisuus. Loma-asuntojen käyttötarkoituksen pysyväksi muuttaminen on osa tätä kokonaisuutta. Kaupunki on määritellyt asemakaavan ulkopuolella olevat alueet, joilla muutos on edullisinta ja järkevintä. Huomioon on otettu myös alueen palveluiden saatavuus.” Näin kauniisti maalaillaan julkista kuvaa kotiseudustamme, mutta käytännössä asiat eivät suju noin jouheasti.

Vihreät pallukat liitteenä olevalla kartalla ilmaisevat alueet, joilla asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseen suhtaudutaan suopeasti. Mutta kun vihreät pallukat on sijoitettu mahdollisimman kauas palveluista, missä on logiikka? Millä perustellaan, että muutoksen salliminen siellä olisi edullisempaa ja järkevämpää kuin muualla, jossa infraa olisi jo valmiina? Jos kaupunkiimme halutaan uusia veronmaksajia (joita todellakin tarvittaisiin kasvatettavan kaupungin kulurakenteita kattamaan), miksi ei valmistauduta mahdollistamaan esimerkiksi Vesijärven rannalla olevien kesäasukkaiden muutoshaaveita? Ainakin Ponsantien varrella hyvätasoisia mökkejä on jo valmiiksi olemassa,samoin infrastruktuuri vesiosuuskuntineen sekä kevyenliikenteenväylineen. Kaupungin talous kiittäisi ja asukkaat olisivat tyytyväisiä. Eikö tämä olisi edullista ja järkevää? Nykyisillä spekseillä toimimisesta seuraa se – mökin omistajan kannalta täysin ymmärrettävä – paradoksi, että mökeillä käytännössä asutaan mutta verorahat valuvat heidän tämän hetkisiin kotikuntiinsa. Kaavoituksen suhteen tätä matematiikkaa on monen vaikea ymmärtää.

Keltaiset pallukat, jotka EHKÄ mahdollistavat lupien saannin, on sijoitettu hieman houkuttelevammille paikoille mutta ei edelleenkään niin, että ne suorastaan vetäisivät uusia asukkaita luokseen.

Kaikkein vetovoimaisimpia rantoja keskustaajaman lähialueilla hallitsevat punaiset pallot kuin stop-merkit. Käyttötarkoituksen muutos ei nettisivujen mukaan ole näissä tapauksissa lähtökohtaisesti mahdollista ja tekninen keskus vastaa, että strategisessa yleiskaavassa niille ei ole osoitettu suotuisia alueita. LÄHTÖKOHTAISESTI ei mahdollista? Ei SUOTUISIA alueita?  Kuulostaa sanahelinältä. Asun itse Vesijärven rannalla enkä voi olla ihmettelemättä, miten alue on jotenkin ei-suotuisa ajatellen kaikkia heitä, jotka myös haluaisivat tänne pysyvän kotinsa? Vakituistaminen vaatisi tietysti kaavamuutoksen, mutta miksi sitä ei voida alkaa valmistella samoin kuin kauempanakin? Miten rakennusmääräykset täyttävät kodit tekisivät vuoden 2040 jälkeen ”kokonaisvaltaisesta suunnittelusta” hankalaa? Täytyyhän siihen suureen suunnitelmaan sisällyttää aikanaan nekin rakennukset, jotka nyt jo ovat olemassa.

Kaavoitus toteaa myös, että vakituista asumista ohjaillaan kyläkeskuksien läheisyyteen palveluiden elinvoiman näkökulmaa ajatellen, mikä on sinällään ymmärrettävä ajatus. Mutta ne joilla mökit jo ovat lähempänä keskustaajamaa, eivät tuon perustelun perässä lähde muuttamaan kauemmaksi eli heidän ongelmansa pysyy ennallaan.

Miten meillä Kangasalla päästäisiin yhtä asukasystävälliseen asenteeseen kuin niissä kunnissa joissa upeilla maisemilla houkutellaan uusia asukkaita mm. valokuituun panostamalla ja joissa mökille muuttamisen esteitä ja rajoitteita yritetään poistaa ja tehdä rantarakentaminen kaiken kaikkiaan mahdolliseksi? Loistavia esimerkkejä ovat mm. Pirkkalan Nikkilänniemi, Virtain Keiturin alue sekä Ruoveden Kotvionniemi.

Ei ole vaikeaa kuvitella, miten ikävää luettavaa ko. aloitteen saama vastaus on niille, joiden elämäntilanne tällä hetkellä sallisi pitkäaikaisen haaveen toteuttamisen, Kangasalle muuttamisen.Kahdenkymmenen vuoden kuluttua se on monelle mahdottomuus, koska ajankulu on armoton ja aktiiviset vuodet jäävät taakse.

Heini Kivimäki-Hietanen

KategoriaMainos

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.