Kangasalan Sanomissa uutisoitiin muutama viikko sitten Kangasalan liikenteen vaaranpaikoista. Jutussa sivuttiin myös Saarenmaantien tilannetta, josta oli tullut useampi kommentti. Kaupungilla on ollut nähtävillä Saarenmaan…
Lisää luettavaa

Kelirikkokeväästä ennustetaan tulevan tavanomainen, mutta vaihtelu on suurta – jätehuollon asiakkaita ohjeistetaan viivästyksistä ja poikkeuksista

Pitkään asumattomana ollut autiotalo roihusi keskellä metsää – kauempana ollut sivullinen havaitsi savua ja soitti pelastuslaitokselle

Lukijalta: Näin sujui sota-ajan lapsen joulu – ”Joululahjoja arvokkaampana olen lapsuuden jouluja muistellessani pitänyt rauhallista ja miltei pyhää tunnelmaa”

Mielipide: Finnentien mahdollisesti suurin moka – Mihin katosi jalankulkijoiden ylivoimaisesti eniten käyttämä suojatie?

Tekstarit: ”Olen huolissani, milloin joku jää tässä kohtaa auton alle”
Tuoretta

Pöllänen takoi Kangasalle ensimmäisen finaalivoiton – Kuopiosta tuli lisää uskoa ja itseluottamusta

Kangasalle jo toinen finaalitappio – Netta Rekola kaipaa lisää kovuutta ja rohkeutta

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

FC Kangasala eteni cupissa pidemmälle kuin koskaan: ”Tulokset antavat osviittaa, että meidän on ihan realistista tavoitella sarjanousua suoraan Kolmoseen”

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla

Lemetyssä haetaan seuraavaksi toteuttajaa yksityiselle päiväkodille: ”Vatiala on yksi alue, jossa varhaiskasvatuspalvelujen tarve kasvaa”

Gallup: Päättäjäkaartin nuorentuminen ja uusiutuminen on hyvä asia kaupunkilaisten mielestä – ”Vaihtuvuus mahdollistaa uutta toimintaa ja uusia ajatuksia”

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”
