Noin 30-vuotias kangasalalaismies kuoli perjantaiaamuna Kuhmalahdella Ison-pennontiellä sattuneessa rivitalon tulipalossa. Palokunta sai miehen ulos palavasta asunnosta, mutta hän oli jo ehtinyt menehtyä. Miehen henkilöys on…
Lisää luettavaa

Kuhmalahden nuorisotila aukeaa vapaaehtoisvoimin uudestaan kymmenen vuoden jälkeen – Pienellä paikkakunnalla nuokkarilla voi olla iso merkitys nuorille

Käräjäoikeus päätti vangita 60-vuotiaan miehen Kuhmalahden tapahtumista – epäillään murhasta

Poliisi: Kuhmalahden henkirikosta tutkitaan murhana – Kiinniotettuna paikallinen mies

Valtuustoaloitevastaus: Sahalahdelta voi päästä pian laboratorioon palvelubussilla

Gallup: Saako hädän hetkellä apua nopeasti? ”Oikein ihailin, miten nopeasti ja tehokkaasti kaikki sujui”
Tuoretta

Pöllänen takoi Kangasalle ensimmäisen finaalivoiton – Kuopiosta tuli lisää uskoa ja itseluottamusta

Kangasalle jo toinen finaalitappio – Netta Rekola kaipaa lisää kovuutta ja rohkeutta

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

FC Kangasala eteni cupissa pidemmälle kuin koskaan: ”Tulokset antavat osviittaa, että meidän on ihan realistista tavoitella sarjanousua suoraan Kolmoseen”

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla

Lemetyssä haetaan seuraavaksi toteuttajaa yksityiselle päiväkodille: ”Vatiala on yksi alue, jossa varhaiskasvatuspalvelujen tarve kasvaa”

Gallup: Päättäjäkaartin nuorentuminen ja uusiutuminen on hyvä asia kaupunkilaisten mielestä – ”Vaihtuvuus mahdollistaa uutta toimintaa ja uusia ajatuksia”

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”
