Kangasalan Sanomissa 22.6. julkaistussa uutisessa kaupungin virkojen täyttämisestä oli virhe nimikkeessä. Jouko Joensuu on valittu Kangasalan kaupungin lupainsinööriksi, ei lupa-arkkitehdiksi, kuten jutussa virheellisesti luki.
MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,70 €.Tilaa tästäTuoretta

Tekstarit: ”Kuka kantaa vastuun yksinäisyyden ja liikkumattomuuden seurauksista?”

KaMoKen sivuvaunumiehistö oli vauhdissa Salossa

Rantajazz palaa jälleen Kuhmalahden rantasaunalle – Ohjelmassa musiikkia ja tanssia

Vuokrakerrostalon rakentaminen alkoi Tarpilankujalla – Pohjola Rakennus toivoo kolmen muunkin Tarpilanrinteen kerrostalohankkeen etenevän ensi vuonna

Tanssin päivä tuo nykytanssijat Taidepappilan miljööseen – ”Tanssiesitysten myötä pihan teokset heräävät eloon”

Sahalahden epäilty eläinsuojelurikos käräjille syyskuussa – Syytteessä kaksi vastaajaa

Budjetin leikkaus 15 prosentilla pakotti LP:n tekemään muutoksia kokoonpanoon – Valmentaja: ”Haluamme olla kauden aikana eniten kehittyvä joukkue”

Kotikylän ihme luo kyläemäntä Riina Mäkelälle uskoa Raudanmaan kylätalon mahdollisuuksiin – ”Aina pitää olla myös niitä, jotka ajattelevat isosti”

Livemusiikki houkutteli Kirkkoharjulle lähes maksimimäärän väkeä – Katso kuvat kolmatta kertaa juhlitulta Harjufestiltä
