Toisin kuin Kangasalan Sanomissa 20.3. julkaistussa kaupunginhallituksen pöytäkirjojen perusteella kirjoitetussa jutussa Kunnantien ja Kuohunharjuntien kulmauksen rakentamissuunnitelmista kerrottiin, suunnittelualueen…
Tuoretta

Kangasalan Sanomat teki viime vuonna positiivisen tuloksen – digilevikki jatkoi vahvaa kasvuaan

Hopeajoukkueeseen tulee isoja muutoksia – LP Kangasalan tulevan kauden liigaryhmä on jo viimeisiä piirtoja vaille valmis

Nattarin Yläbaari sulki ovensa viikonloppuna – ”Tietysti tämä harmittaa, mutta luvut ovat mitä ovat”

Tavase poistaa maastosta putkia ja kaivoja Kangasalan ja Pälkäneen alueella – Työt valmistuvat kesäkuun aikana

Mielipide: Suuri huoli Kirkkoharjun oppilaiden sekä henkilöstön terveydestä ja turvallisuudesta

Korvenperäntien kevytväylälle tehdään toista kertaa tiesuunnitelmaa – tuleeko hankkeesta viimein totta?

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”

”Paljon tapahtumia ja hyvät ohjaajat” – Kangasalan liikuntamahdollisuudet saivat tunnustusta Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla

Kangasala iski viimeisen valttinsa pöytään Kuopiossa – Sekään ei kirkastanut mitalia kultaiseksi
