Vuosittainen veropäivä näkyi jälleen eilen tiistaina lähes kaikkien suomalaisten medioiden sivuilla. Aiemmista vuosista poiketen osa medioista ei kuitenkaan julkaissut verkkosivuillaan tuttuja verokoneita, joista…
Lisää luettavaa

Verotiedot: Nämä yritykset maksoivat eniten yhteisöveroa Kangasalle – Kärkeen nousi huipputuloksella paikallinen pankki

Raskasta kalustoa välittävä Maatori saavutti kasvun rajat kotimaassa ja suuntaa katseensa nyt ulkomaille – ”Ukrainassa odottaa aikakautemme suurin jälleenrakennusprojekti”

Verotiedot: Listasimme kangasalalaisten yritysten toimitusjohtajien tuloja – Kärkitienaajalla lähes kahden miljoonan kokonaistulot

Näin paljon Kangasalla saatiin veronpalautuksia ja maksettiin mätkyjä -Verotiedot julkisiksi torstaina

Verotiedot: Listasimme kangasalalaisten yritysten toimitusjohtajien tuloja – Kärkeen nousee sijoitusyhtiön veturi
Tuoretta

Tavase poistaa maastosta putkia ja kaivoja Kangasalan ja Pälkäneen alueella – Työt valmistuvat kesäkuun aikana

Mielipide: Suuri huoli Kirkkoharjun oppilaiden sekä henkilöstön terveydestä ja turvallisuudesta

Korvenperäntien kevytväylälle tehdään toista kertaa tiesuunnitelmaa – tuleeko hankkeesta viimein totta?

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”

”Paljon tapahtumia ja hyvät ohjaajat” – Kangasalan liikuntamahdollisuudet saivat tunnustusta Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla

Kangasala iski viimeisen valttinsa pöytään Kuopiossa – Sekään ei kirkastanut mitalia kultaiseksi

Kokenut vesilläliikkuja valmistautuu kiirehtimättä veneilykauteen – ”Kun irrotan köyden laiturista, silloin pääsen irti kaikesta ruuhkasta ja metelistä”

Kysytyimmät venerannat ovat yleensä täynnä – Lisää venepaikkoja luvassa ehkä ensi vuonna

Kuhmalahtelainen hevosia rakastava Veronica Koskisen, 21, opiskeli kengittäjäksi kaverin kannustuksesta – ”Olet sen verran riski muija, että kyllä sä varmaan jaksat”
