Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Päiväkirja

Kolumni - 15.8.2018 kello 17.00
Merja Palin

Olin viikonloppuna tyhjentämässä sukulaistädin asuntoa, kun hän oli muuttanut asumaan hoitokotiin. En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa, että käsittelisin toisen ihmisen tavaroita osin päättäen niiden kohtalosta.

Tavarapaljouden keskellä minua koskettivat sadat päiväkirjat, joita löytyi asunnosta. Kannesta kanteen kirjoitetut vihkot herättivät minussa ensin hämmästystä, kunnes päälleni humahti ymmärrys; niissä on yhden ihmisen ajatusmaailma. Riviäkään lukematta ymmärsin, että näihin vihkoihin on purettu elämän ilot ja surut. Niiden kautta on yritetty ymmärtää elämää ja omia ajatuksia.

Tädin toiveesta päiväkirjat kerättiin ja myöhemmin poltetaan, kenenkään niitä lukematta.

Minusta ei koskaan ole ollut päiväkirjojen kirjoittajaksi, kärsivällisyyteni ei ole siihen riittänyt. Muutaman päivän jälkeen intoni on jo lopahtanut.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Olen kuitenkin huomannut, että omien ajatusten ja elämän ymmärtämiseksi kirjoittaminen on todella hyvä apuväline. Olen ollut mukana muutamallakin eri kurssilla, jossa on kirjoittamalla opeteltu ymmärtämään omaa elämää. Asioiden sanoiksi pukeminen auttaa selvittämään joskus niin sotkuista päätä.

En ole koskaan jälkeenpäin lukenut kirjoittamaani tekstiä, eikä minua kiinnostakaan siihen palata; kirjoittaminen on siis vain sen hetkisen elämän ja ajatusmaailman selkeyttämistä. Tällaista elämän selkeyttämistä voisi tehdä myös kirjoittamalla päiväkirjaa.

Minä en luultavasti koskaan ryhdy kirjoittamaan päiväkirjaa. Se ei taida olla minun tapani käydä läpi elämän kysymyksiä ja omaa elämää.

Mikä on minun tapani selvittää sotkuista päätäni? Olen viimeisen kuuden vuoden aikana joka aamu kävellyt puolen tunnin lenkin koiran kanssa metsässä.

Huomaan että kotiin palattuani päivä tuntuu aina paljon selkeämmältä ja iloisemmalta kuin lenkille lähtiessä. Taidan tiputella ajatuksiani metsäpolun varteen. Kävellessäni pohdin asioita ja muotoilen niitä haluamaani suuntaan. Usein jokin mieltä askarruttanut kysymys on kuin itsestään ratkennut kävelyn aikana.

Minulle toinen tärkeä tapa jäsentää elämääni on keskustelu lähellä olevien ihmisten kanssa. Introverttiluonteisena en useinkaan avaudu isossa joukossa, mutta kahdenkeskiset keskustelut ovat minulle tärkeitä.

Toisen ihmisen mielipiteiden ja kysymysten avulla ehkä hieman samaa kehää kiertävät omat ajatukset saavat uutta näkökulmaa. Nämä hetket jäävät arjen tohinassa usein melko harvinaisiksi. Kesän aikana olen kuitenkin ehtinyt kokea, että tällaisiin ajatuksen vaihtoihin on ollut aikaa. Hellekesä on pakottanut jättämään kaikki puuhailut vähemmälle, on ollut aikaa kohtaamisiin.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös