Mies törmäsi henkilöautollaan peuraan Vehkajärventiellä. Hän oli matkalla Kuhmoisista Tamperetta kohti, kun oikealta puolelta tuli peura tielle osuen auton oikeaan etukulmaan.Peura loukkaantui, ja se jouduttiin lopettamaan…
Tärpit

”Aivan tavallinen työviikko” päättyi massiiviseen sydäninfarktiin – Nyt Kaisa Loponen auttaa työpaikkoja voimaan paremmin: ”Elämä on pääsääntöisesti arkea oltiinpa töissä tai kotona”

Uusi metallifestari jyrähtää Vesaniemessä heinäkuun lopulla – Kangasalan Hevipäiville monipuolinen kattaus kotimaisia hevibändejä

Liian helpolta tuntunut englannin ylioppilaskoe hämmensi Kangasalan lukion abeja – ”Pelottaa, että olen ymmärtänyt jotain väärin”
Tuoretta

Nyt alkaa finaalipaikan metsästys – Kangasala hyökkää Hämeenlinnan kimppuun

Kansanedustaja teki kirjallisen kysymyksen Ysitien nelikaistaistamisesta – jos rahoitus löytyy, moottoritie voi jatkua Tampereelta Suinulaan saakka

Ruutanalainen Pasi Heinonen ajoi koiravaljakollaan MM-kultaa – ”Mitali on itselle todistus siitä, että osataan homma kohtuuhyvin”

Mielipide: Jatkuva parantaminen osaksi kaupungin päivittäispalvelua

Juha Salminen väänsi jälleen Suomen mestariksi

Ely-keskus teki oikaisupyynnön Tarasten Kiertotalousalueelle myönnetystä toimenpideluvasta – syynä viitasammakot

Mielipide: Vastuullinen kuukautispuhe kuuluu kaikille

Kolumni: Vaalit ovat kansanvallan juhlaa – ”Paljon on pelissä ja äänestäjä pelintekijän paikalla”

Mika Väkeväisellä on yli 20 vuoden kokemus vaalitoimitsijuudesta – ”Pidän äärettömän tärkeänä, että meillä on vapaat ja rehelliset vaalit”
