Ensi vuosi on vaalivuosi. Edellisen kerran kuntavaalit järjestettiin 2012. Tuolloin Kangasalan valtuustoon valittiin 51 valtuutettua päättämään kotikuntamme asioista. Kuluva vaalikausi on ollut lakimuutoksen takia hieman…
Lisää luettavaa

EHDOLLA VAALEISSA Karo Kautosesta nuorille pitäisi järjestää lisää aktiviteettejä – ”Lapset unohdetaan siinä vaiheessa, kun he ovat nuoria”

Kolumni: Vaalit ovat kansanvallan juhlaa – ”Paljon on pelissä ja äänestäjä pelintekijän paikalla”

Kevään tuplavaalien ehdokasnumerot julki – Tässä ovat kaikki kangasalalaiset ehdokkaat

Vihreiden Sofia Virta toivoo tuplavaalien saavan äänestäjät liikkeelle: ”Kuntavaalit ovat myös erityisesti lasten ja nuorten vaalit”

Kangasalta lähes 200 ehdokasta kuntavaaleihin – Katso tästä kaikkien puolueiden ehdokasmäärät
Tuoretta

Suu makeaksi, jalalla koreasti tai lasten kanssa leikkimään – katso tästä, mitä kaikkea Kangasalla voi tehdä vappuna

Lamminrahkan liikuntapuisto saa käyttäjiltä kiitosta -”Kunpa omassa lapsuudessakin olisi ollut tällaisia paikkoja”

Kotitarvekalastuksen merkitystä vähätellään suotta, sanoo kangasalalainen asiantuntija – kävimme kurkistamassa, miten kevätkalasta tehdään maistuvaa täyssäilykettä

Kolumni: Kaukana kaikesta maailman tuskasta ja ahdistuksesta – ”Minulle meidän mökki on aina ollut elämäni tärkein turvapaikka”

Nattarin Yläbaari sulki ovensa viikonloppuna – ”Tietysti tämä harmittaa, mutta luvut ovat mitä ovat”

Kangasalan Sanomat teki viime vuonna positiivisen tuloksen – digilevikki jatkoi vahvaa kasvuaan

Hopeajoukkueeseen tulee isoja muutoksia – LP Kangasalan tulevan kauden liigaryhmä on jo viimeisiä piirtoja vaille valmis

Tavase poistaa maastosta putkia ja kaivoja Kangasalan ja Pälkäneen alueella – Työt valmistuvat kesäkuun aikana

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”
