Ennen muinoin ihmiset olivat varovaisia mielipiteidensä kertomisessa julkisesti. Lehden toimituksiin lähetettiin kirjoituksia nimimerkeillä, ja yöllä jännitettiin vatsa kipeänä, että mitäs jos lehti julkaisee vahingossa…
Lisää luettavaa

Mielipide: Jäi tänäkin vuonna mietityttämään, miksi aina hävitään viimeinen ratkaisupeli – Toivoisi joskus onnettarenkin meille hymyilevän

Mielipide: Kovasti kiinnostaisi tietää, mihin postini katoavat – Laskut saapuvat vain perintätoimiston kautta

Mielipide: Talouskuri unohtui kesken lehmänkauppojen

Mielipide: Sisäilmaongelmat ovat olleet vakavia jo pitkään – Kirkkoharjun koulun henkilöstö toivoo uutta koulurakennusta

Mielipide: Juuriltaan irrotettu – missä näkyy Kangasalan kasvatusvisio?
Tuoretta

Seuraa kokousta tästä: Valtuusto päättää lisäpuheenjohtajasta ja kaupunginhallituksen koon kasvattamisesta

Harrastamisen Kangasalan mallin jatko turvattu – Avi myönsi tukea myös pienemmille toimijoille

Siitamantien parannussuunnitelman luonnokset nähtäville – Hanke kytkeytyy ysitien nelikaistaistamiseen

Asukkaat harmistuivat, kun tutulle ajoreitille ilmestyi yhtäkkiä autoliikenteen estävä puomi: ”Voisiko tilanteeseen löytää toisenlaisen ratkaisun, joka olisi kaikille hyvä”

Kasarirockin klassikot raikaavat Kangasalan kesäteatterissa Ihan Tuuliajolla -musiikkikomediassa – ”Biiseissä saa laulaa mukana”

Kuhinaa riitti, kun väki saapui jakamaan kevään iloa ja yhdessäolon ihanuutta – Katso kuvat lauantain tapahtumahumusta

Vuoden kangasalalainen on pyöreitä täyttänyt kulttuuritalo: ”Kaupungin viihde- ja kulttuurielämän virkistyminen on suurelta osin Kangasala-talon ansiota”

Ei kouluarvosanoja tai ryppyotsaisuutta – Uudessa ladypesisporukassa nauru raikaa ja pallo saa kyytiä kahdesti viikossa

Tiedossa taidenäyttely, kesäkahvila, puistojumppa tai konsertti? – Kangasalan Sanomat koostaa koko kesän tapahtumat yhteen
