K uulin sisälle iloisiä ääniä. Näin ikkunasta mummun pyörätuolissa, kaksi aikuista ja neljä tyttöä sekä eväskopan. Kaikilla oli maskit kasvoillaan. Menin terassille ja huusin: – Mikä ihana näky! Oletteko…
Lisää luettavaa

Kolumni: Yksin vai yksinäinen? – ”Se on normaali tunne, jonka olen oppinut hyväksymään”

Kolumni: 1,2,3 sauna!

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla

Kolumni: Vahvistanko hyvää vai pahaa?

Kolumni: Väitöstilaisuus ravisteli mielikuviani – yksinäisen puurtamisen sijasta nykymusiikki onkin ylistystä yhteistyön voimalle
Tuoretta

Uuden Lemetyn omakotitaloalueen tontteihin hakijaryntäys – hakemuksia saapui 140

Karjalankannaksen enemmän ja vähemmän tunnettujen rajapitäjien elämänkirjo saatiin esille Äijälään: ”Näyttely keskittyy arkeen, elämään ja kulttuuriin ennen sotaa”

Kangasalan työttömyysprosentti oli huhtikuussa 9, avoimia työpaikkoja on Pirkanmaalla vielä nihkeästi tarjolla

Johtajapestien koulima Tuula Ruusumaa rakastui ja päätti muuttaa maalle keskittyäkseen Peltolan tilan tapahtumatuotantoon – ”Minulle on uusi tunne, ettei minun tarvitse selviytyä yksin”

Omppurock tekee paluun rapin ja hiphopin kotimaisilla nimillä – päääesiintyjän ura lähti liikkeelle TikTokista

Elokuisilla R3-festareilla artistien bäkkärinä toimii Peltolan tilan päärakennus – ”Meidän päämakuuhuoneemme on tarkoitettu pääartistille”

Veljekset Kalle ja Vilho Matilainen haastavat kaikki kangasalalaiset lupiinien kitkemistalkoisiin – ”Jos jokainen hoitaisi omat tienpielensä ja tonttinsa, se olisi jo paljon”

Ikäihmisten päivätoiminta on jatkumassa Kangasalla – Aluehallitus päättää palveluverkosta maanantaina

Kaivannon sairaalan purkuhankkeen urakkasopimus allekirjoittiin – työt alkavat jo tällä viikolla
