Perussuomalaisten Harri Hanweg ja seitsemän muuta valtuutettua ovat pyytäneet kuntaa selvittämään, vastaako nykyinen pysäköinninvalvonta alkuperäistä tavoitettaan. Valtuutetut toteavat aloitteessaan, että valvonnan…
Lisää luettavaa

Valtuustossa neljän aloitteen ilta – kokous keskusteli Sahalahden rantakaavoituksesta: ”Tämä hanke pantiin alulle jo 90-luvun alussa”

Valtuustoaloitteilla halutaan ratkaisu Ruutanan parkkiongelmiin, kaupungin poistumista X:stä ja senioreille maksuttomia uimahallivuoroja

Aloitevastaus: Liikuntapainotteisille luokille ei tarvetta Pikkolan yläasteella ja Kangasalan lukiossa

Valtuusto hyväksyi mal-sopimuksen ja vastaukset Tavasea sekä Kirkkoharjun luonnonsuojelualuetta koskeviin aloitteisiin

Sivistyslautakunta aloitevastauksessaan: Ei vaaterahaa varhaiskasvatuksen henkilöstölle
Tuoretta

Kangasalan eläkeläisten yhdistyksiin kuuluu yli tuhat ihmistä – viisi jäsentä kertoo, mitä se on heille antanut: ”Elän yksin, mutta en ole yksinäinen”

Tamsilkin toimitusjohtaja vaihtuu jälleen – ”Etsinnässä on kasvuhakuinen kasvo talolle”

Aluevaltuusto kuuli aloitteet ensivasteen lääkkeistä ja aukioloaikojen yhteensovittamisesta

Pirha yhtenäistää lastensuojelutyön – Aluevaltuusto kiitteli lyhentyneitä jonoja, mutta uudistukset herättävät huolta

Kuhmalahti Areenalla höntsäillään jääkiekkoa tyttöjen kesken – Tapahtuma on osa maailmanlaajuista kilpailua

Pikajuoksijalupaus Ella Räsänen paloi loppuun ja masentui – paluu vuosien tauon jälkeen ei ole ollut helppo: ”Toista viime kesän kaltaista kesää en halua”

Löytyykö teiltä Kangasalan leikkisin lastenhuone? – Lähetä kuva ja kerro tarina lyhyesti

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Vanhojenpäivä päättyi riemukkaaseen juhlintaan – katso videokooste Kangasala Areenalta
