Torikadulla pysäytetty 22-vuotias henkilöautoilija puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin lukeman, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Tapaus sattui lauantaina hieman iltayhdentoista jälkeen. Muutama tunti myöhemmin…
Lisää luettavaa

Linkosuon alueen villi pysäköinti huolestuttaa asukkaita – Syksyllä rakennettavat pysäköintitaskut lisäävät liikenneturvallisuutta, mutta paikoitustilan puutetta ne eivät ratkaise

Pääkirjoitus: Kenen on syy, kun parkkipaikat eivät riitä?

Vuoden Ympäristöteko 2024 -palkinto Sauli Branderille: ”Luonnon monimuotoisuutta ei paranneta pelkästään suojelemalla, vaan aktiivisella toiminnalla”

Suu makeaksi, jalalla koreasti tai lasten kanssa leikkimään – katso tästä, mitä kaikkea Kangasalla voi tehdä vappuna

Lamminrahkan liikuntapuisto saa käyttäjiltä kiitosta -”Kunpa omassa lapsuudessakin olisi ollut tällaisia paikkoja”
Tuoretta

Kotitarvekalastuksen merkitystä vähätellään suotta, sanoo kangasalalainen asiantuntija – kävimme kurkistamassa, miten kevätkalasta tehdään maistuvaa täyssäilykettä

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 18

Kolumni: Kaukana kaikesta maailman tuskasta ja ahdistuksesta – ”Minulle meidän mökki on aina ollut elämäni tärkein turvapaikka”

Nattarin Yläbaari sulki ovensa viikonloppuna – ”Tietysti tämä harmittaa, mutta luvut ovat mitä ovat”

Kangasalan Sanomat teki viime vuonna positiivisen tuloksen – digilevikki jatkoi vahvaa kasvuaan

Hopeajoukkueeseen tulee isoja muutoksia – LP Kangasalan tulevan kauden liigaryhmä on jo viimeisiä piirtoja vaille valmis

Tavase poistaa maastosta putkia ja kaivoja Kangasalan ja Pälkäneen alueella – Työt valmistuvat kesäkuun aikana

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”

Mielipide: Suuri huoli Kirkkoharjun oppilaiden sekä henkilöstön terveydestä ja turvallisuudesta
