Riikka Lehtonen ja Taru Lahti-Liukkonen ovat selviytyneet ensimmäistä kertaa urallaan beach volleyn MM-kisoihin. Kisat pelataan heinä-elokuun vaihteessa Wienissä, Itävallassa. Keskiviikkona julkaistulla FIVB:n Entry…
Lisää luettavaa

LP Kangasalan juniorit nappasivat kultaa ja pronssia beach volleyn SM-lopputurnauksessa

Kuntalisän rinnalle esitetään sisarkorotusta yksityisessä perhepäivähoidossa – Nyt maksualennukset ovat pois hoitajan omista tuloista

Keskiviikkoilta oli Riikka Lehtosen, paita jäädytettiin Pitkäjärvellä – ”Hieno ja liikuttava tilaisuus”

Ex-lentopalloilija Riikka Lehtosen paita jäädytetään huomisessa juhlaottelussa Pitkäjärvellä – ”Olen saanut täältä ponnahduslaudan koko uralle”

LP Kangasala pelaa kevätkauden ensimmäisen liigaottelun tyhjille katsomoille – johto toivoo, että Riikka Lehtosen paita voitaisiin jäädyttää suunnitellusti
Tuoretta

Pöllänen takoi Kangasalle ensimmäisen finaalivoiton – Kuopiosta tuli lisää uskoa ja itseluottamusta

Kangasalle jo toinen finaalitappio – Netta Rekola kaipaa lisää kovuutta ja rohkeutta

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

FC Kangasala eteni cupissa pidemmälle kuin koskaan: ”Tulokset antavat osviittaa, että meidän on ihan realistista tavoitella sarjanousua suoraan Kolmoseen”

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla

Lemetyssä haetaan seuraavaksi toteuttajaa yksityiselle päiväkodille: ”Vatiala on yksi alue, jossa varhaiskasvatuspalvelujen tarve kasvaa”

Gallup: Päättäjäkaartin nuorentuminen ja uusiutuminen on hyvä asia kaupunkilaisten mielestä – ”Vaihtuvuus mahdollistaa uutta toimintaa ja uusia ajatuksia”

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”
