Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Saarioinen – äitien tekemää ruokaa

Kolumni - 13.1.2015 kello 8.07
Liisa Alanko

En ole ollut töissä Saarioinen Oy:n palveluksessa, mikä on harvinaista ystävä- ja tuttavapiirissäni. Jokin aika sitten yritin kuvitella Sahalahtea ilman Saarioisia, mutta mielikuvitukseni ei siihen kyennyt. Uskoakseni tehdas on vaikuttanut enemmän kuin muut tahot Sahalahden ja Kuhmalahden alueen kehitykseen tarjoamalla työtä tuhansille ihmisille.
Monet äidit pääsivät tehtaalle töihin, kun toiminta laajeni tuotteiden menestymisen myötä. Koululaiset saivat sieltä kesätöitä. Moni ajokortti tai muu nuoren hankinta on tehty Saarioisilta itse tienatulla palkalla. Kuljetusyritykset ovat saaneet ajoja, maatiloja on erikoistunut broilerin tuotantoon ja kunnille on tullut verotuloja.

Vanhin veljeni kävi Saarioisilla töissä ennen armeijaan menoa 1970-luvulla. Hän joutui muuttamaan syrjäiseltä kotikylältämme Pohjan kylään Virtasen Antille alivuokralaiseksi, jotta pääsi kulkemaan matkat työntekijöille järjestetyllä linja-autokyydillä. Antin veljen Matin autokorjaamon tiloissa hän sai kunnostaa itselleen ensimmäisen oman auton, joka oli hankittu Saarioisilta saaduilla palkkarahoilla.
Jokin aika sitten tapasin Eskon, joka oli ollut veljeni kanssa samaan aikaan töissä ja jäänyt myöhemmin eläkkeelle Saarioisilta. Hän kertoili muistoja tuolta ajalta näihin päiviin asti. Pystyin saamaan jonkinlaisen käsityksen, miten valtavaa yrityksen toiminnan kehittäminen on ollut ja miten suuria muutoksia sitä varten on jouduttu tekemään.
Tehtaan vaikutus on ollut ja on edelleen laaja niin taloudellisesti, maantieteellisesti kuin yhteiskunnallisesti. Aiheesta voikin kysyä, mitä Sahalahden ja Kuhmalahden alueet olisivat ilman Saarioista? Todennäköisesti takamaita, joilla eränkävijät viihtyisivät, mutta vakituisista asukkaista olisi nykyistäkin isompi puute.
Äitien tekemä ruoka on maistunut tuoden tuotteille kysyntää. Isät ovat auttaneet äitejä. Tiedän usean perheen, jonka molemmat vanhemmat ovat Saarioisten palveluksessa, samoin kuin eri sukupolvet. Sopii hyvin imagoon, sillä kyseessä on perheyhtiö myös omistuspohjaltaan.

Suomen talouden näkymät ovat nyt heikot. Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot supistuvat edelleen. Työttömyyden ennustetaan lisääntyvän. Kansalaiset miettivät yhä tarkemmin miten käyttävät tulonsa. Kotimainen kuluttaminen tekisi kansantaloudelle hyvää. Oman kylän tai paikkakunnan palvelutarjontaa vieroksutaan syystä tai syyttä. Aina kun mahdollista, kannattaisi pyrkiä omilla valinnoilla lisäämään lähialueen elinvoimaisuutta.
Olen tehnyt vuosia sitten päätöksen, että pyrin valitsemaan Saarioisten tuotteita ostoskoriini. Ystäviäni ja tuttaviani on mukana niiden eri valmistusvaiheissa, luotan heidän ammattitaitoonsa ja toivon heidän työpaikkojensa säilyvän. Varmuuden laadukkaisiin valintoihin olen saanut ikiomilta maistajiltani. Kanoilleni ja kukoilleni kelpaa maksalaatikoista vain Saarioisten perinteinen. Sisareni kokeilumielessä tuomat muiden valmistajien laatikot ovat jääneet koskematta.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös