
Kangasalan kaupunginvaltuusto kokoontui napakkaan kokoukseen maanantai-iltana 19. tammikuuta. Kangasala-talon valtuustosalissa käsiteltiin lyhyt asialista, ja valtuusto oli koolla vain puoli tuntia.
Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen kertoi ajankohtaiskatsauksessaan omien sanojensa mukaan ”vähän kehnompia asioita”. Kyse oli kaupungin saamasta lopullisesta valtionosuuspäätöksestä. Kaupungin saama summa on miljoona euroa pienempi kuin mihin talousarviossa varauduttiin, ja miljoona on suoraan pois kaupungin tuloksesta.
Auvisen mukaan muutos tarkoittaa, että taloudellisesti haastava tilanne jatkuu.
– On toivoa, että kasvu ja suhdanteen paraneminen keventäisi kaupungin tilannetta, mutta valitettavasti sellainen kasvu ei ole vielä päässyt liikkeelle, Auvinen totesi.
Kaupunginjohtajan mukaan kaupunginhallitus joutuu jo alkukeväästä käsittelemään taloustilannetta ja miettimään, mihin toimenpiteisiin taloustilanne johtaa.
– Ei nämä kovin mieleisiä uutisia ole, Auvinen totesi.
Valtuusto sai kokouksessa myös hyväksyttäväkseen 1,5 miljoonan euron lainan Kangasalan Vesi Oy:lle. Sdp:n Heidi Jussila toivoi viranhaltijoilta selitystä siihen, miksi rahoitustarve ei ollut tiedossa kaksi kuukautta sitten, kun talousarvio hyväksyttiin. Myös keskustan Jaana Heinänen ihmetteli tiedonkulun aukkoja.
Kritiikkiin vastasi talousjohtaja Petri Lätti. Hän myönsi, että on ihan relevantti kysymys, miksei tietoa ollut talousarvion käsittelyvaiheessa.
– On epäonnistuttu tiedonkulussa. Tarve lainalle on yhtiön kannalta todellinen, sillä yhtiö tarvitsee rahaa maksupääoman vahvistamiseen.
Lätti totesi, että vastaavia ongelmia taklataan kehittämällä tiedonkulkua kaupungin ja yhtiön välillä.
– Vesiyhtiöllä ei tietääkseni ole tämän jälkeen akuuttia rahoitustarvetta, ja tällä päästään maksuvalmiudessa eteenpäin, Lätti sanoi.
Kangasalan Sanomat lähetti valtuuston kokouksen suorana lähetyksenä, katso tallenne lähetyksestä alta:















