Sievänen, Kylmäaho ja Heikkiniemi Mestaruusliigan lokakuun tähdistöön

0

Mestaruusliigan lokakuun tähdistössä LP Kangasala oli hienosti edustettuna. Joka kuukausi valitaan kuukauden parhaat pelaajat pelirooleittain. Kauden 2020-2021 ensimmäisen kuukauden tähdistökentälliseen valinta osui kolmelle Kangasalan pelaajalle.

Tilastomatematiikkaa opiskeleva Ronja Heikkiniemi kiittää kotiyleisön tukea

Yleispelaaja Ronja Heikkiniemi esitti vakuuttavia otteita kauden avausottelusta lähtien. Kahdeksaan otteluun Ronja on tehtaillut 110 tehtyä pistettä (ka 13,8pst/ottelu) ja syötön vastaanotto on noussut verkolle passattavaksi 40% teholla, joista täydellisiä 12%. Kauden aloitukseen on tyytyväinen myös Heikkiniemi: -Tietysti hienoa, että päästiin aloittamaan kausi koronasta huolimatta ja kivasti myös yleisö on uskaltautunut paikalle, mistä olen tosi kiitollinen.

Tampereen Yliopistolla tilastomatematiikkaa opiskeleva Heikkiniemi tasapainoilee tiukan ottelutahdin ja opiskelujen välillä: – Pelitahti on tosi kova, ja se vaikuttaa aika paljon jaksamiseen ja aiheuttaa jonkun verran luovimista opiskelunkin kanssa. Onneksi etäopiskelu onnistuu myös reissun päällä, joten hommat saa hoidetuksi.

Ronja Heikkiniemen (#13) vastaanotto on ollut vahvuus kauden aloituksessa. Kuva: Rami Myllymaa

ProLibero-kisaa johtava Tiiamari Sievänen on merkattu pelaaja

Takakentän spesialisti tähti-libero Tiiamari ”Tintti” Sievänen on kuulunut jo vuosia Mestaruusliigan eliittiin omalla pelipaikallaan. Maajoukkueen vakiokasvo on loistanut LP Kangasalan takakentällä jo vuodesta 2013 lähtien. Välivuoden Mestaruusliigasta Tintti piti kaudella 2017-2018 edustaen sveitsiläistä Volero Zurichia, voittaen Sveitsin mestaruuden. Keski-Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen Sievänen palasi takaisin Kangasalle.

Opettajaopintojaan yliopistossa päättävä Tintti on toiminut nuorille esimerkillisenä urheilijana, yhdistäen opiskelun ja ammattiurheilun Suomen huipulla: – Pelaaminen on ollut kivaa ja hyvät pelikaverit ympärillä auttavat omassakin suoriutumisessa, summaa Sievänen alkavan kauden kiireitä.

Sieväsen vastaanotto on merkitty jokaisen vastustajan taktiikkavihkoon. Sen kertoo harvat syötöt, jotka suuntautuvat Sieväsen tontille. Lokakuun aikana vastaanotto on noussut mallikkaasti passarille 58% teholla, joista täydellisiä nostoja on ollut 26%. Näillä lukemilla pelinrakentaminen passareilla Kylmäaho-Jalonen on ollut kaunista katseltavaa. Oppiiko konkari vielä uusia temppuja? Liberoiden kyky passata takakentältä verkolle on nostanut päätään viime vuosien aikana. Avausotteluissa katsojat ovat saaneet ihastella Sieväsen taidokkaita hyppypasseja, joita on varmasti luvassa lisää.

Joukkueen vastaanotto on toiminut välillä erinomaisesti, mutta kehityksen kulmakiveksi Tintti nostaa juuri vastaanoton: – Vaikka yhteispeli toimiikin jo melko hyvin, on meillä paukkuja vielä myös parantaa. Etenkin vastaanottopelin kehittäminen on tärkeässä asemassa, jotta saadaan kaikki hyöty irti monipuolisesta hyökkäyksestämme.

Tiiamari Sievänen on tuttu näky Kangasalan katukuvassa. Kuva: Rami Myllymaa

Passari Katja Kylmäaho, älykäs pelinrakentaja

Lokakuun tähdistökentällisen pelinrakentajaksi nimettiin LP Kangasalan uusi passari Katja Kylmäaho. Oulunsalosta kotoisin oleva älykäs passari, luo hyökättäviä palloja vaikeistakin asennoista. Hyvän passarin tunnistaa siitä kun hyökkääjät saavat tehtailtua paljon pisteitä. Tasaisesti jokainen pelaaja pisteitä onkin tehnyt! Alkavaksi kaudeksi Kylmäaho on kehittynyt etenkin tasaisuudessa: -Taidollisesti pystyn tänä vuonna pelaamaan juuri sellaista peliä joka minulle sopii ja monipuolisten hyökkääjien ansiosta pystyn kehittämään myös itseäni.

Passit löytävät kerta toisensa jälkeen paremmin hyökättäväksi: – Etenkin Karon (keskipelaaja, Karoliina Friberg) kanssa melkein aina kulkee kuviot ja hänen kanssaan on hyvin helppo pelata.

Kausi on joukkueelta alkanut hyvin, joten lämmittää mieltä olla All Starsissa. Siltikään kaikkea potentiaalia ei ole vielä joukkueesta tai minusta nähty. Yhteispeli paranee koko ajan, vaikka emme ihan nollasta lähteneetkään, avaa passari Kylmäaho kauden avausta Kangasalla.

Ennen muuttoaan Kangasalle, Kylmäahon kuului johtaviin rooleihin mm. 5 kauden ajan Hämeenlinnassa. Ulkomailta kokemusta löytyy Saksan Bundesliigasta Münsterista ja Sveitsin Luganosta.

Pelaamisen ohella Katja myy myös ihon kauneustuotteita Oriflamella. Kauniit lopputulokset on nähty mm. valtakunnallisessa televisiossa kun Ylen Urheiluruutu kävi haastattelemassa joukkueemme pelaajia Katjan lisäksi myös Roosa Laakkosta ja Tiiamari Sievästä. Katjan tuotteita myydään myös meidän otteluissamme.

Vasemmalla – Katja Kylmäaho yhdessä Emmi Jalosen kanssa vastaavat LP Kangasalan pelinrakentelusta. Katjan kauneusvinkkejä voit seurata nimellä ”kauneusputiikkikatja”.

Teksti: Jani Huoponen

Kuvat: Rami Myllymaa


Kiitos, kun jaat tämän jutun omissa verkostoissasi käyttämällä jutun jakonappeja!
Tutustu kanavamme kaikkiin juttuihin sisältömarkkinointikanavamme etusivulla.

LP Kangasala – Lentopalloseura Kangasala ry – on kangasalalainen, vuonna 1994 perustettu lentopalloseura, joka pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla, Mestaruusliigassa. Kotiottelut pelataan Pitkäjärven koululla Kangasalla.

LP Kangasala verkossa
LP Kangasala Facebookissa
LP Kangasala Twitterissä
LP Kangasala Instagramissa
#lpkangasala #lentopallo #mestaruusliiga_suomi #yhes #volleyimages #kangasala

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.