Liityn Lahdentielle uimahallin liittymästä. Auton nokka osoittaa kohti Tamperetta ja kotia. Kiihdytän auton sallittuun ajonopeuteen, tarkistan peilit, käännä päätäni kohti kuollutta kulmaa ja siirryn valtatien…
Lisää luettavaa

Lahdentien suunnitelmaluonnos puhutti – Huolena erityisesti kasvavien liikennemäärien tuomat meluhaitat

Kolumni: Kukapa ei nauttisi hiljaisemmasta Kangasalan keskustasta – Tiehankkeen edetessä melusuojauksesta on syytä pitää ääntä

Yksi askel eteenpäin Lahdentien suurhankkeessa – ely-keskus esittelee suunnitelmaluonnoksia Kangasalla

Mielipide: Finnentien mahdollisesti suurin moka – Mihin katosi jalankulkijoiden ylivoimaisesti eniten käyttämä suojatie?

Tekstarit: ”Olen huolissani, milloin joku jää tässä kohtaa auton alle”
Tuoretta

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”

Ravintoloissa valmistaudutaan kaupan alan lakkoon, osa ei ole saanut tilattua tavaraa: ”On pakko kiertää kauppoja, mihin ei oikeasti olisi aikaa”

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Sokkotreffit, lavatansseissa vaihdettu katse ja eksän kaveri – Lue, miten lukijat ovat löytäneet elämänsä rakkauden

Havisevalaisten Heinosten rakkaustarina alkoi Hannan Sakelle armeijaan 30 vuotta sitten lähettämästä kortista – ”Toimiva arki on paras juhla”

Mielipide: Vaadin kuntalaisaloitteeni oikaisua ja uudelleenkäsittelyä

Kangasalalaisen Laura Koivusalon perustama StemSight sai 2,3 miljoonan euron rahoituksen: ”Tämä on meille todella merkittävä edistysaskel”
Oikaisu

Kaupan alan lakko saattaa astua voimaan ensi viikolla – Lakko voi vaikuttaa kauppojen aukioloaikoihin ja tuotteiden saatavuuteen myös Kangasalla: ”Hamstraamiseen ei syytä”
