Mainos

Työn avulla pysyy tukevasti elämän syrjässä kiinni, työllisyyden parantamiseen on panostettava

Työllisyys on Sosialidemokraattien mielestä yksi tärkeimmistä asioista sekä yksittäisen ihmisen että kaupungin tasolla. Ihmisellä on oltava oikeus työhön ja siksi työllistymisen esteitä tulee poistaa. Työllisyysasteen nousulla on merkittävä vaikutus julkisen talouden kestävyyteen, mutta vielä merkittävämpi vaikutus  jokaisen työllistyvän ihmisen omaan elämään ja tulevaisuuteen.

Sosialidemokraatit ovat olleet aktiivisia työllistymismahdollisuuksien kehittäjiä jo edellisillä valtuustokausilla. Tätä linjaa tulemme jatkamaan. Aivan erityistä huomiota on kiinnitettävä nuorisotyöttömyyden vähentämiseen. Työttömiksi joutuneita on kaikin tavoin tuettava ja heidät on pidettävä kiinni yhteiskunnassa.

Tehokas uusien työpaikkojen luominen onnistuu vain kunnan ja yrityselämän saumattomalla yhteistyöllä.  Yrittäjyyttä pitää kaikin keinoin tukea ja huolehtia siitä että houkuttelevia yritystontteja on saatavilla.  Myös teollisuustilojen rakentaminen lunastusmenettelyllä voidaan toteuttaa kriteerit täyttäville yrityksille.

Kaupungissa tarjolla olevan koulutuksen pitää tukea osaavan työvoiman saamista Kangasalalaisiin yrityksiin. 

dav

Jos haluat tulla mukaan päättämään paremmasta arjesta – lähde SDP:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin! Pääset mukaan ottamalla yhteyden johonkin näistä osoitteista:
hanna.laine@kangasala.fi
pekka.lahti@kangasala.fi
heikki_salmela@kolumbus.fi
isto.kaarne@kolumbus.fi
jari.markkinen@kangasala.fi

Ehdokkaaksi voit ilmoittautua myös tämän linkin kautta: https://sdp.fi/fi/kuntavaaliehdokkaaksi/

KategoriaMainos

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.