Varhaiskasvatuksella ja koulutuksella parhaat elämän eväät

0

Lapsuuden merkitystä ihmisen koko elämän suunnan antajana ei voi liikaa korostaa. Turvallinen lapsuus luo pohjan koko loppuelämälle. Kangasalan Sosialidemokraatit ovat toiminnassaan pitäneet säännönmukaisesti huolen siitä, että lasten ja perheiden palveluita kehitetään. Työ on pitkäjänteistä ja kasvavassa kaupungissa sitä ei saada kerralla kuntoon, mutta vuosittain tehtyjä lisäyksiä uusiin tehtäviin ja palveluiden selkeyttämistä  ja saatavuuden parantamista on määrätietoisesti jatkettava.

Varhaiskasvatus nivelvaiheineen on tärkeä osa lapsen koulupolkua. Lapsen subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen tuetaan parhaiten huolehtimalla että ryhmäkoot eivät kasva ja asiakasmaksut poistuvat asteittain. Varhaiskasvatuksen palveluntarjoajien henkilöstömitoituksen ja laadun tulee olla tiukan valvonnan alla. Yksityiset palveluntarjoajat tulee säilyttää täydentävinä palvelumuotoina, ei hallitsevina järjestäjätahoina.

Koulutukseen liittyvät ratkaisut ovat tulevina vuosina kaikkien kuntien päätöksenteon keskiöissä.  Sosialidemokraattien mielestä on kaikilla koulutuksen tasoilla annettava opetusta asianmukaisissa ja terveysturvallisissa tiloissa, nykyaikaisin opetusmenetelmin ja osaavien opettajien johdolla. Erityistukea on annettava jokaiselle oppilaalle, joka on vaarassa jäädä opinnoissaan muista jälkeen.  Opiskelijoita kaikilla koulutasoilla on suojeltava kaikenlaiselta kiusaamiselta ja häirinnältä. Mahdollisesti syntyneitä ongelmia ratkaisemaan tarvitaan riittävä määrä osaavia ammattihenkilöitä, toimimaan yhteistyössä kotien kanssa. Myös nuorten kokoontumistilojen ylläpito parantaa elämään valmentautumista.

Jos haluat tulla mukaan päättämään paremmasta arjesta – lähde SDP:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin! Pääset mukaan ottamalla yhteyden johonkin näistä osoitteista:
hanna.laine@kangasala.fi
pekka.lahti@kangasala.fi
heikki_salmela@kolumbus.fi
isto.kaarne@kolumbus.fi
jari.markkinen@kangasala.fi

Ehdokkaaksi voit ilmoittautua myös tämän linkin kautta: https://sdp.fi/fi/kuntavaaliehdokkaaksi/

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.