Eteläisellä Kangasalla sijaitsevan Kuohenmaan kylän toimeliaisuus on huomattu kuntarajojen ulkopuolellakin. Kuohenmaa palkittiin viime viikonloppuna Pirkanmaan Vuoden kylä -tittelillä.Kylä on arvonimensä ansainnut. Tämän…
Lisää luettavaa

Työttömien määrä kasvaa edelleen, Kangasalan työttömyysprosentti marraskuussa 8,6

Talvirajoitukset voimaan ensi viikon alussa – Ponsantielle nopeudet putoavat neljän kilometrin osuudella

Kangasalan työttömyysprosentti elokuussa 8,1 – Pirkanmaalla työttömyyden ennakoidaan lisääntyvän loppuvuoden aikana

Pirkanmaalla sytytettyjen tulipalojen sarjasta tuomittu valitti tuomiostaan hovioikeuteen – käsittely alkoi Turussa

Kangasalan työttömyysprosentti elokuussa 8,2, työllisyystilanteen arvioidaan parantuvan loppuvuonna
Tuoretta

OP Kangasala tahkoi historiansa toiseksi suurimman tuloksen – tulos jää nykymuotoisen pankin viimeiseksi

Vuoden rakennushanke on Ilkossa sijaitseva omakotitalo – Työryhmä arvosti rakennuspaikan erityspiirteiden huomiointia

Mielipide: Kuka puolustaisi Ruutanan bussireittejä?

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja vaihtaa puoluetta – ”puolue on muuttunut siitä, kun tulin mukaan politiikkaan”

Ilkon kurssikeskuksen asemakaavamuutos etenee, kaupunki käsittelee kaavaehdotuksesta tulleita palautteita

Lemetyn alueelta tulossa hakuun 27 omakotitonttia – osa myydään ja osa vuokrataan

Poliisi: Ruutanantiellä pysäytetty kortiton kuski kärysi huumeista, Ponsantien ulosajoa tutkitaan muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisena

Mielipide: Supernannykin puhuu perhepäivähoidon puolesta

Kangasalalaiset Laura Lehtinen, Alina Uskalinmäki ja Lila Väätäinen nappasivat cheerleadingin PM-kultaa – ”Oli upeaa, että tehtiin historiaa koko seuralla”
