Mainos

Ystävänpäivä ilman ystävää?

MAINOS / HANNA LAINE

Näin ystävänpäivän aikaan usein muistetaan läheisiä ystäviä ja kavereita. Ystävien kanssa pitkin vuotta vietetty aika on merkityksellistä ja voimaannuttavaa. Puhelu, viesti, lyhytkin kohtaaminen tuovat iloa päivään. Entä jos ystäviä ei ole? Joskus yksin oleminen on ihmisen oma valinta, kaikki meistä eivät toivo ympärilleen ihmisiä ja monia kontakteja, vaan nauttivat siitä, että voivat toimia yksin vaikkapa luonnossa. Toisaalta on taas monia suomalaisia, jotka kokevat yksinäisyyden ahdistavana, toimintakykyä heikentävänä ja masennusta aiheuttavana, ikävänä asiana. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan vastentahtoisesti yksin.

 Suomi ikääntyy kovaa vauhtia, ja erityisesti ikäihmisten parissa yksinäisyys lisääntyy. Mistä sitten yksinäisyys johtuu? Eläkeliiton tietojen mukaan ikäihmisten yksinäisyys liittyy usein erilaisiin elämäntapahtumiin. Puolison tai ystävän menettämiseen, muuttoon tai sairastumiseen. Joskus jopa kaikkien yhtäaikaiseen tapahtumiseen. Uudessa elämäntilanteessa ei ole helppoa lähteä muuttamaan omia toimintatapojaan, vaikka siihen tahtoa löytyisikin. Suru, epävarmuus, taloudellinen tilanne tai jokin muu lisävaikutin, voi helposti lamaannuttaa ikääntyvän ihmisen toimintakykyä. 

Onko tahdon vastainen yksinäisyys ikääntyvälle vain hyväksyttävä tosiasia? Mielestäni ei. Jokaisella meistä on vastuu siitä, että otamme puhelimen käteen ja soitamme, jos läheisissä on yksinäisiä ihmisiä. Myös naapurin ovikelloa voi soittaa, jos tietää siellä asuvan yksinäinen ihminen, avun tarjoaminen ei paljon vaadi. Jokainen meistä voi myös innostaa muita mukaan harrastuksiin. Toisen kanssa on paljon helpompaa lähteä, kuin yksin. Yhteiskunnan apu on myös tärkeää. Monesti ihminen ajautuu yksinäisyyteen koska ei fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi enää halua lähteä muiden mukaan. Kuulon ja/tai näön heikkeneminen sekä muut toimintakykyä heikentävät sairaudet voivat helposti eristää ihmisen aiemmasta aktiivisesta toiminnasta. Ikäihmisten palveluissa mahdollisimman varhain, on erittäin tärkeää antaa tietoa ja neuvoja ratkaisuista näihin ongelmiin. Myös elinympäristöjen suunnittelussa esteettömyyden huomioiminen on kaikilta osin tärkeää. Uusia toimintatapoja ja palvelumuotoja on myös tärkeää kehittää. Esimerkiksi Turussa Nonna Group palvelukehitysyhtiö on uudessa palvelutalossaan tarjonnut mahdollisuutta asunnon vuokraamiseen myös opiskelijoille. Tällaisessa yhteisöllisessä asumisessa opiskelijat sitoutuvat seurustelemaan ikäihmisten kanssa viisi tuntia viikossa. Asiasta on kertonut Ilta-Lehti 6.2.2023. Meistä jokainen tarvitsee jossain kohtaa toisen apua. Ystävällisyys ja toisten ihmisten huomioiminen ei maksa rahaa, se on vain tahdosta kiinni.

Muistetaan siis tänään ystävänpäivänä ja kaikkina muinakin päivinä niin omia läheisiä ystäviä, kuin heitä joilla ei juuri nyt ystäviä ole, vaikka heitä toivovatkin.

Hyvää ystävänpäivää,

Hanna

KategoriaMainos

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.