Etusivu

Kolumni: Mitä salaiselle aseellemme, yhteenkuuluvuudelle on tapahtumassa?

Maailman onnellisimman maan, Suomen, hyvä menestys maavertailussa on perustunut vankkaan yhteisöllisyyteen. Luotamme toisiimme ja viranomaisiin, jopa hallitukseenkin. Juuri yhteishengen ansiosta olemme säilyneet hengissä toisin kuin...

Ukrainan tuki on investointi omaan turvallisuuteemme, presidenttiehdokas Jussi Halla-aho sanoi Kangasalla

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) pistäytyi presidentinvaalikiertueellaan sunnuntaina Kangasalla. Pirkan Kirpputorikeskuksen eteen perussuomalaisten vaalikojulle oli kokoontunut parisenkymmentä henkeä kirpeästä pakkassäästä huolimatta. Pitämässään puheessa Halla-aho korosti...

Syyskauden viimeinen matsi pelataan pikkujouluteemalla – Eagles ottaa mittaa sarjataulukon ykkösestä

Kisa-Eaglesin syyskauden viimeinen sarjapeli kakkosdivarissa ensi lauantaina sujuu pikkujouluteemalla. Perinteisessä pikkujoulupelissä vastaan asettuu lohkon ehdottomaan eliittiin kuuluva Koovee II. Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Eagles tarjoaa...

Kaupunkiseudun lähijunaseisakeselvitys valmistui – Juna veisi kymmenessä minuutissa Ruutanasta Tampereelle

Ruutanan lähijunaseisakkeen toteutumisedellytyksistä on uutta tietoa juuri valmistuneessa Tampereen seutukunnan esiselvityksessä potentiaalisista lähijunaseisakkeista.  Laadittu seisakeselvitys antaa seudulle ja kunnille edellytykset valmistautua MAL-sopimusneuvotteluihin valtion kanssa ja alustavasti...

KJK maksoi potut pottuina – Eaglesille ei sarjapisteitä Kankaanpäästä

KJK – Kisa-Eagles 9-2 (2-1, 4-0, 3-1) Eaglesin pelireissu Kankaanpäähän sikäläisen Jääkarhujen vieraaksi päättyi rökäletappioon. Kotijoukkue maksoi potut pottuina – KJK:n lokakuinen vierailu Pikkolassa oli...

Tekstarit: Onko aina pakko odottaa siihen pisteeseen asti, kunnes jotain sattuu?

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstansa saldoa säännöllisesti verkossa ja printissä. Tässä viime aikoina lukijoitamme puhututtaneita aiheita: Kyllä Kangasalla ennen oli paremmin. Oli monta myös lauantaina auki olevaa...

Mitä tarvitaan autokorjaamon perustamiseen?

Moni autoalan ammattilainen miettii oman autokorjaamon perustamista sen sijaan, että työskentelisi muille. Oman yrityksen perustaminen edellyttää tarkkaa suunnittelua, jotta toiminta lähtee sujuvasti käyntiin. Yrityksen perustaminen...

Vasta avannut itsepalveluvarasto Nordic Mini Storages palvelee Kangasalla niin yksityishenkilöitä, yrityksiä kuin harrastajia

Mainos: Kangasalan Automaattivarastot Oy. Syyskuussa Kangasalan Pähkinäkallion teollisuusalueelle auennut itsepalveluvarasto tuo säilytystilaa harrastusvälineille, väliaikaiselle muuttokuormalle tai vaikkapa verkkokauppayrittäjän tuotteille. Varastoja on monen kokoisia, avaimena toimii...

Evästeasetukset estivät Facebook-liitännäisen latautumisen.

Mainos

Kangasalan Yrittäjät

Otteet yrittäjänä ja asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin kertovat marraskuun 2023 Kangasalan Yrittäjästä 

Kangasalan Yrittäjät ry huomioi kuukausittain paikallisia yrittäjiä. Kuukauden yrittäjän valitsee yrittäjäkollega, edellisen kuukauden palkittu yrittäjä. Marraskuun yrittäjänä esittelyyn nostetaan yrittäjä Jesse Virpinen. Kuka olet? Olen Jesse...

Mainos

Kangasalan kaupunki

Kaupungin keskeisin rakennuspaikka hakuun

Kuva: Jooel Hildén Kangasalan kaupunki ja Business Kangasala Oy aloittavat kumppanihaun kaupungin keskeisimmälle paikalle keskustaan torin reunalle. Ns. Kauppahallin rakennuspaikkana tunnetulle alueelle etsitään innostunutta toimijaa,...

Mainos

Kangasala-talo

Kangasala-talo on koko kaupungin Joulutalo

Joulukuussa Kangasala-talossa virittäydytään joulun tunnelmaan lukuisissa joulukonserteissa ja pikkujoulutapahtumissa. Lavalle nousevat mm. Osmo Ikonen ja Lenni-Kalle Taipale, Suomalainen Barokkiorkesteri, ShoWhat ja Lauluyhtye Valkea. Lue lisää...

230 kirjaa ja lukuaikaa muutama kuukausi: Kirjallisuuspalkintoja tarvitaan, sanoo Runeberg-palkinnon valitsijaraatiin kuuluva Outi Hytönen

Itsenäisyyspäivän jälkeen torstaina julkistetaan vuoden 2024 Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaat. Ehdokasteokset on valinnut kolmijäseninen valitsijaraati, joka koostuu kirjallisuuden ammattialaisista.   Yksi raatilaisista on Outi Hytönen, Kangasalta kotoisin oleva tietokirjailija,...

Evästeasetukset estivät Facebook-liitännäisen latautumisen.

Jumpalla virkeyttä ja voimaa arkeesi!

Lavat auki ja hartiat taakse! Avaava liikkuvuusharjoitus tuo apua jumeihin

Avaava liikkuvuusharjoitus lisää liikkuvuutta etenkin ylävartaloon, joka kiristyy helposti arjessa ja esimerkiksi päätetyötä tehdessä. Nopea jumppa sopii hyvin esimerkiksi tauottamaan työpäivää. Osassa jumppaliikkeistä käytetään jumppakeppiä, mutta...

Valtakunnallinen idea kokoaa joulukylät ja -tapahtumat samalle kartalle – Kangasalta mukana kolme kyläkohdetta

Toista kertaa järjestettävässä, valtakunnallisessa Avoimet Joulukylät -kokonaisuudessa on tänä vuonna mukana kolme paikallista kohdetta. Ennen aattoa joulutunnelmasta voi nauttia useampana päivänä Raudanmaan kylätalolla...

Rokotustahti kirinyt viime vuoden edelle – rokotusaikoja varattavissa tammikuulle asti

Koronarokotuksien antaminen on edennyt Pirkanmaalla ripeästi. Tällä hetkellä maakunnassa ollaan selkeästi edellä viimevuotista rokotustahtia, kertoo Pirkanmaan hyvinvointialue. Pirkanmaalla koronarokotuksen on saanut terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilaston...

Antti-patsas koko Kangasalan Jommulle – ”Jussilan merkitystä yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä ei voi kukaan kyseenalaistaa”

Kangasalan Sanomat on palkinnut Jorma "Jommu" Jussilan Antti-patsaalla. Jussilan merkitystä yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä ei voi kukaan kyseenalaistaa. Vuosikymmenten mittainen työ nuorten parissa, luottamustoimissa ja...

Kolumni: Kriisitilanne vaatii yhteistyötä poteroiden sijaan – ”Mitään pahaa ei ole koskaan seurannut siitä, että ihmiset ovat alkaneet paremmin ymmärtää toisiansa”

Koska viimeksi muutit mieltäsi jostain huomattuasi olleesi väärässä? Minulle käy jatkuvasti niin, että huomaan olleeni väärässä käsityksessä jostakin asiasta, vaikka sitä saattaa olla vaikea...

Luetuimmat

Kuka kouluttaa ja ketä? Särkänniemen delfiinien kouluttajanakin tunnettu Kai Mattsson tiivisti vuosien varrella omaksumansa kirjaksi

Seepra ei pääse raidoistaan eikä eläinkouluttaja Kai Mattsson pullokuonodelfiineistä, joiden kanssa hän työskenteli Särkänniemen delfinaariossa sen toiminnan lopettamiseen asti.   – Olen kiitollinen pitkästä yhteistyöstä delfiinien parissa. Iso, antoisa ja...

Tiihalan kartanomiljöö muuttuu jouluherkkujen ja -ilojen ihmemaaksi

Monien Honkalyhtynä tuntema kartanorakennus Tiihalassa virittäytyy joulutunnelmaan paikallisten yrittäjien järjestämässä jouluriehassa. Enää rakennus pihapiireineen ei ole erityislastenyksikön käytössä, vaan uusi yrittäjä aikoo muuttaa tyhjillään...

Mielipide: Kuinka ratkaista pysäköintiongelma Mannakorventiellä? – ”Nykyisellään tilanne on kestämätön”

Mannakorventien liikennekaaos lienee laajemminkin tunnettua. Unohtamalla Suomen olosuhteet on paikalle rakennettu valtava määrä uusia asuntoja, joista useimmat ovat ilman ensimmäistäkään parkkipaikkaa. Tämän seurauksena pysäköityjä...

Kaikki maailman mantereet piparista – Ideaparkin piparkakkumaahan upposi Tredulla melkein 500 kiloa taikinaa 

Satoja työtunteja, melkein 500 kiloa piparitaikinaa, kasapäin polyuretaania ja kanaverkkoa sekä litroittain pikeeriä ja kuumaliimaa.  Muun muassa tätä kaikkea tätä on vaatinut Tredun Kangasalan toimipisteen elintarvikealan...

Arjessa mukana

Nisse Ekberg iloitsee arjen pienistä asioista, kuten kiireettömästä asiointireissusta kirjastoon ja ruokakauppaan.  – Olen ollut jo vuosia eläkkeellä ja täytyy sanoa, että nautin suunnattomasti eläkepäivistäni....

Kolumni: Mitä salaiselle aseellemme, yhteenkuuluvuudelle on tapahtumassa?

Maailman onnellisimman maan, Suomen, hyvä menestys maavertailussa on perustunut vankkaan yhteisöllisyyteen. Luotamme toisiimme ja viranomaisiin, jopa hallitukseenkin. Juuri yhteishengen ansiosta olemme säilyneet hengissä toisin kuin...

Tekstarit: Onko aina pakko odottaa siihen pisteeseen asti, kunnes jotain sattuu?

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstansa saldoa säännöllisesti verkossa ja printissä. Tässä viime aikoina lukijoitamme puhututtaneita aiheita: Kyllä Kangasalla ennen oli paremmin. Oli monta myös lauantaina auki olevaa...

230 kirjaa ja lukuaikaa muutama kuukausi: Kirjallisuuspalkintoja tarvitaan, sanoo Runeberg-palkinnon valitsijaraatiin kuuluva Outi Hytönen

Itsenäisyyspäivän jälkeen torstaina julkistetaan vuoden 2024 Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaat. Ehdokasteokset on valinnut kolmijäseninen valitsijaraati, joka koostuu kirjallisuuden ammattialaisista.   Yksi raatilaisista on Outi Hytönen, Kangasalta kotoisin oleva tietokirjailija,...

Säveltäjä Lasse Heikkilä lähti Kangasalle kävelemään ja löysi kuinka Suomi soi – ”On sotaa, kriisiä ja vauraita vuosia”

Säveltäjä Lasse Heikkilän teos Suomalainen messu (1998) nähdään Kangasala-talossa itsenäisyyspäivän aattona. Tamperelainen muusikko on syntynyt Sahalahdella 1961 ja asunut nuoruutensa Kangasalla. Konsertissa kuultavat kansanmusiikkityyliset...

KS 50 vuotta sitten: Jokaisella perheenemännällä ei voi olla lihamestarin tietoja ja taitoja – kotitalouspiiri kävi tutustumassa aiheeseen

Kangasalan Sanomat uutisoi 50 vuotta sitten perjantaina 30.11.1973: Lihan osto vaatii tietoa Kangasalalaisten lihankäyttö on reippaasti lisääntynyt ja monipuolistunut viime vuosina kauppiaiden kertoman mukaan. Suuri osa asiakkaista...

Puhallinorkesteri musisoi lapsiperheiden hyväksi – hyväntekeväisyyskonsertissa luvassa sekä suomalaista musiikkia että joululauluja

Seurakunnan naistyö kerää varoja hyväntekeväisyyteen järjestämällä itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta hyväntekeväisyyskonsertin Kangasalan kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin kolehti kerätään hyväntekeväisyyteen. Lisäksi ovella myydään ohjelmia,...

Missä nauttia lounas Kangasalla? – Testaamme lounaspaikkoja ja koostamme niistä perustiedot tähän juttuun

Kangasalta löytyy laaja kattaus erilaisia ravintoloita, joista suuri osa tarjoaa lounasta ainakin arkipäivisin. Kangasalan Sanomat testaa lounaita eri puolilla Kangasalaa. Kerromme alla olevassa jutussa...

Menovinkit

Puhallinorkesteri musisoi lapsiperheiden hyväksi – hyväntekeväisyyskonsertissa luvassa sekä suomalaista musiikkia että joululauluja

Seurakunnan naistyö kerää varoja hyväntekeväisyyteen järjestämällä itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta hyväntekeväisyyskonsertin Kangasalan kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin kolehti kerätään hyväntekeväisyyteen. Lisäksi ovella myydään ohjelmia,...

Valtakunnallinen idea kokoaa joulukylät ja -tapahtumat samalle kartalle – Kangasalta mukana kolme kyläkohdetta

Toista kertaa järjestettävässä, valtakunnallisessa Avoimet Joulukylät -kokonaisuudessa on tänä vuonna mukana kolme paikallista kohdetta. Ennen aattoa joulutunnelmasta voi nauttia useampana päivänä Raudanmaan kylätalolla...

Tiihalan kartanomiljöö muuttuu jouluherkkujen ja -ilojen ihmemaaksi

Monien Honkalyhtynä tuntema kartanorakennus Tiihalassa virittäytyy joulutunnelmaan paikallisten yrittäjien järjestämässä jouluriehassa. Enää rakennus pihapiireineen ei ole erityislastenyksikön käytössä, vaan uusi yrittäjä aikoo muuttaa tyhjillään...

Tulevilla viikoilla joulutunnelmaa monessa muodossa – katso tästä menovinkit konsertteihin, myyjäisiin sekä myös muihin tontuttomiin tapahtumiin

Keskiviikko 29.11.klo 13.30 tanssiorkesteri Marja-Liisa ja herraseurue Lähitorilla, Finnentie 11.klo 14 teemakahvila Lähitorilla, Marja-Liisa ja herraseurue jatkavat.klo 18 Ti-Ti Nalle –konsertti: Joulutontun tarina Kangasala-talossa.klo...

Pääkirjoitus

Kolumni

Mielipide

Tekstarit: Onko aina pakko odottaa siihen pisteeseen asti, kunnes jotain sattuu?

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstansa saldoa säännöllisesti verkossa ja printissä. Tässä viime aikoina lukijoitamme puhututtaneita aiheita: Kyllä Kangasalla ennen oli paremmin. Oli monta myös lauantaina auki olevaa...

Mielipide: Kuinka ratkaista pysäköintiongelma Mannakorventiellä? – ”Nykyisellään tilanne on kestämätön”

Mannakorventien liikennekaaos lienee laajemminkin tunnettua. Unohtamalla Suomen olosuhteet on paikalle rakennettu valtava määrä uusia asuntoja, joista useimmat ovat ilman ensimmäistäkään parkkipaikkaa. Tämän seurauksena pysäköityjä...

Mielipide: Kiinteistön pahin vihollinen on sen autioituminen – Kaivannossa rapistuu hieno alue rantasaunoineen

Kangasalan Kaivannossa sijaitsee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin entinen B-mielisairaala, tuttavallisemmin Kaivannon sairaala. Kaivannon sairaala oli tyhjilleen jäädessään 2015 täysin käyttökelpoisessa kunnossa ja muunneltavissa moneen tarkoitukseen. Lisäksi...

Urheilu

Syyskauden viimeinen matsi pelataan pikkujouluteemalla – Eagles ottaa mittaa sarjataulukon ykkösestä

Kisa-Eaglesin syyskauden viimeinen sarjapeli kakkosdivarissa ensi lauantaina sujuu pikkujouluteemalla. Perinteisessä pikkujoulupelissä vastaan asettuu lohkon ehdottomaan eliittiin kuuluva Koovee II. Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Eagles tarjoaa...

KJK maksoi potut pottuina – Eaglesille ei sarjapisteitä Kankaanpäästä

KJK – Kisa-Eagles 9-2 (2-1, 4-0, 3-1) Eaglesin pelireissu Kankaanpäähän sikäläisen Jääkarhujen vieraaksi päättyi rökäletappioon. Kotijoukkue maksoi potut pottuina – KJK:n lokakuinen vierailu Pikkolassa oli...

Pitkäjärvellä nähtiin omituinen paikallispeli – Kangasala sai OrPolta ”ilmaisen” voiton

Kangasala-OrPo 3–0 (25–23, 25–11, 25–17) Pitkäjärven salissa nähtiin lauantai-iltana erikoinen lentopallonäytelmä. Normaalisti LP Kangasalan ja Oriveden Ponnistuksen väliset liigakamppailut ovat tulisia, mutta tällä kertaa tunnetaso oli...

Suoraan rastille kuin telkkä pönttöön – tasavuosia juhlistavan seuran menestyksekäs toiminta on vaatinut tuhansia tunteja talkootyötä

Suunnistuksen erikoisseura Kangasala SK:n perustamisesta tuli marraskuussa kuluneeksi 30 vuotta. Taivalta juhlittiin lauantaina Mobiliassa yli sadan seuran jäsenen ja muutaman kutsuvieraan voimin. Paikalla oli myös...

Eagles katkaisi tappioputkensa – ”Kiva palata voittojen tielle”

Kisa-Eagles – Nikkarit 6-3 (4-0, 1-2, 1-1) Eagles sai sunnuntaina katkaistua kolmen ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa kakkosdivarissa. Helpottava kotivoitto tuli ansaitusti, kenttätapahtumia ajatellen ottelun loppunumerot...

Kangasala nappasi tuplapotin syksyn tärkeimmästä pelistä – Neea-Maria Joki loisti ”väärällä” paikalla

Kangasala-Viesti 3–2 (25–16, 25–14, 20–25, 12–25, 15–9) Lauantai-ilta oli LP Kangasalan naislentopalloilijoille koko syyskauden tärkein ilta. LP Viestin kohtaaminen herättää aina luonnostaan isoja intohimoja, mutta tällä...

Uutiset

Viikon kysymys: Muut menot ja mieltymykset ajavat paikallisten joulurientojen edelle – ”Työ haittaa harrastuksia”

Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, aikovatko he osallistua joulunajan rientoihin Kangasalla. Kyselyyn tuli yhteensä 98 vastausta. Enemmistö vastaajista eli 62 prosenttia kertoi, ettei aio...

Kotiseutujulkaisu siirtyi digiaikaan – yli 60 vuoden Kangasalan Joulut löytyvät verkosta

Kangasalan Joulu -lehdet vuosilta 1949–2017 on nyt saatettu digitaaliseen muotoon ja niihin voi tutusta Kangasala-Seuran nettisivuilla. Asiasta kertoo Kangasala-Seura tiedotteessaan. Kangasalan Joulu on Kangasala-Seuran vuosittain...

Kangasalan räpinologit lakkauttaa toimintansa 30 vuoden jälkeen: ”Ystävyyskuntatoiminta ei enää ole pop, toisin kuin ysärillä”

– Korona-aika osoitti, että olemme yhdistyksenä ja aatteellisena toimijana tulleet tien päähän, tiivistää puheenjohtaja Johanna Helimäki mietteensä ennen Kangasalan räpinologit ry:n ylimääräistä vuosikokousta. Kolmekymmentä vuotta...

Ministeri vihki Lamminrahkan koulun käyttöön – ”Täällä on tehty yhteistyötä, jollaista toivoisi käytettävän laajemminkin”

Lamminrahkan tuoreen koulukeskuksen vihkiäisiä juhlittiin koulun tiloissa maanantaina. Koulun vihki käyttöön kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok). - Tänne tullessani kysyin lapsilta, miten he määrittäisivät...

Seurakunnan talous vahva alijäämästä huolimatta – Ensi vuoden suurin investointi Sahalahden kirkon julkisivu- ja kattoremontti  

Seurakunnan ensi vuoden talousarvio on muodostumassa näillä näkymin noin 30 000 euroa alijäämäiseksi. Kirkkoneuvosto hyväksyi viime viikolla budjettiesityksen, joka näytti vielä liki 44 000 euron...

Vahingossa syntynyt idea sai Linkosuon osallistumaan suosittuun tv-ohjelmaan: ”Harva voi sanoa kokanneensa Jyrki Sukulalle”

Linkosuon Leipomo on tänä vuonna mukana suositussa Suomalainen Menestysresepti -tv-ohjelmassa. Kangasalalaisen leipomon kilpailuidea paljastuu tänään esitettävässä toisessa alkukarsintajaksossa. – Emme saa kertoa ohjelman sisällöstä kovin paljoa, mutta...

Tusina kysymyksiä: Johanna Suominen odottaa lumista pakkastalvea ja kunnon hiihtolenkkejä

1) Muutaman päivän päästä on ensimmäinen adventtisunnuntai: kuuluvatko adventtikynttilät joulukauden perinteisiisi? – Aloitan kynttilöiden polttamisen loppukesästä, kun illat hämärtyvät. Tähän aikaan meillä kynttilät palavat joka...

”Venäjän harjoittamaan toimintaan pitää vastata jyrkästi”, sanoo Kangasalla vieraillut presidenttiehdokas Pekka Haavisto

Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston sunnuntaisella vierailulla Kangasalle suurin mielenkiinto keskittyi odotetusti itärajan tilanteeseen sekä muihin päivänpolttaviin kysymyksiin. Haaviston mukaan tilanne itärajalla on erittäin vaikea, kun...

Kysyimme: Miten Sorolan montun lumetus ja luistelukenttien jäädytys etenevät?

Kangasalla on nautittu viime viikosta alkaen kunnon pakkassäistä. Moni mieliikin jo luistelemaan ja hiihtämään, mutta missä mennään latujen ja jäiden kanssa? Kysyimme Kangasalan kaupungin...

Suoraan rastille kuin telkkä pönttöön – tasavuosia juhlistavan seuran menestyksekäs toiminta on vaatinut tuhansia tunteja talkootyötä

Suunnistuksen erikoisseura Kangasala SK:n perustamisesta tuli marraskuussa kuluneeksi 30 vuotta. Taivalta juhlittiin lauantaina Mobiliassa yli sadan seuran jäsenen ja muutaman kutsuvieraan voimin. Paikalla oli myös...

Palkitut otokset ihastuttavat luontokuvaillassa

Kangasalan Kameraseura ry järjestää viidennen luontokuvailtansa Kangasalan lukion auditoriossa keskiviikkona 29. marraskuuta kello 18 alkaen. Ohjelmassa on kameraseuralaisten luontokuvaesitys sekä illan pääesiintyjänä on palkittu...

Koivurinteen keittiö laajenee – uusia laitteita hankitaan 150 000 eurolla 

Ruutanan koulukeskuksen Koivurinteen keittiön laajennuksen vuoksi on tarpeen hankkia uusia koneita ja laitteita. Kuntien hankintapalvelut Oy (KuHa) on kilpailuttanut keittiökoneet ja -laitteet, minkä pohjalta kunnat hyödyntävät...

Antero Lahtinen johti 30-vuotisen rehtorinuransa aikana Pohjoismaiden suurinta yläastetta: ”Yhtenäkään aamuna en mennyt vastahakoisesti töihin”

Pikkolan alueella kaivettiin 50 vuotta sitten leveää ja pitkää monttua. Kangasalle oli päätetty rakentaa yläasteen opetusta varten uusi koulu, josta tulisi Pohjoismaiden suurin. 84-vuotias Antero...

Eagles katkaisi tappioputkensa – ”Kiva palata voittojen tielle”

Kisa-Eagles – Nikkarit 6-3 (4-0, 1-2, 1-1) Eagles sai sunnuntaina katkaistua kolmen ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa kakkosdivarissa. Helpottava kotivoitto tuli ansaitusti, kenttätapahtumia ajatellen ottelun loppunumerot...

Ilonaihe: Työnteko tuottaa iloa ja säännöllinen liikunta terveyttä

Veikko Kinnarille on kristallinkirkasta, mikä tuottaa hänelle eniten iloa.  – Työnteko! Siihen olen oppinut pienestä pitäen. Eniten työtunteja on tainnut kulua sonnan peltoon levittämisessä.  Nyt Kinnari myy grillimakkaraa...

Kirja on joka joulun kestolahja – Katso tästä vinkit tämän syksyn uutuuksista lapsille ja nuorille

Moni vanhempi, isovanhempi tai muu läheinen haluaa ostaa lapsille ja nuorille joululahjaksi luettavaa. Koukuttava kirja vie mennessään ja hetkeksi pois elektronisten laitteiden äärelle. Mutta mitä...

Susanna ja moni muu halusi samaan kuvaan joulupukin kanssa – Katso kuvakooste lauantain joulunavauksesta

Joulupukki on joulunavaustapahtuman kiistaton ykkössuosikki. Tämä oli jälleen helppo huomata, kun suuri joukko ihmisiä kokoontui lauantaina aloittamaan joulunaikaa Kangasalan ydinkeskustaan. Koko tapahtuman ajan punanutun ympärillä...

Kangasala nappasi tuplapotin syksyn tärkeimmästä pelistä – Neea-Maria Joki loisti ”väärällä” paikalla

Kangasala-Viesti 3–2 (25–16, 25–14, 20–25, 12–25, 15–9) Lauantai-ilta oli LP Kangasalan naislentopalloilijoille koko syyskauden tärkein ilta. LP Viestin kohtaaminen herättää aina luonnostaan isoja intohimoja, mutta tällä...

Parkkihalli tuplasi kävijämääränsä viime vuodesta – ”Suurimpana syynä ovat varmasti keskustan rakennustyöt”

Kangasalan keskustan pysäköintitalo Kuohunparkki on kasvattanut suosiotaan. Tänä vuonna pysäköijien määrä on lähes kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Koko viime vuoden aikana Kuohunparkissa pysäköi alle 60...

Villasukat jalkaan ja kravatti naulaan: Tapahtumakartano tarjoaa kodikkaat puitteet yritysten, yksityisten ja yhteisöjen erilaisiin tarpeisiin

Mikä vaatekappale parhaiten kuvaa kotoisan rentoa olotilaa? Jos suomalaisilta kysytään, vastaus lienee villasukka. Värikkäitä jalanlämmittäjiä löytyy parikaupalla mäntylipastosta, joka tervehtii tulijaa Tapahtumakartanon eteisaulassa.   Sukkapaljoutta selittää viimeiset 30...

KS 50 vuotta sitten: Kultahäät vietettiin ”salaa”

Kangasalan Sanomat uutisoi 50 vuotta sitten perjantaina 23.11.1973: Elsa ja Pentti Seppänen viettivät kultahääpäiväänsä viime sunnuntaina. Se, että Kangasalan Sanomat kertoo asiasta vasta nyt, ei...

Maansiirtotyöt Pikkolan liikuntahallin tontilla alkoivat – parkkipaikkojen poistuminen yllätti Tredun opiskelijat 

Maansiirtotyöt Pikkolan tulevan liikuntahallin tontilla Kangasalan Tredun vieressä ovat käynnistyneet tällä viikolla. Kaivinkone ja pyöräkuormaaja ilmestyivät työmaa-aidalla rajatulle tontille torstaiaamuna.  – Tontilla tehdään tällä hetkellä valmistelevia...

Kolumni: Pienikin pettymys on taitava saamaan ihmisen itseinhon partaalle – onko siihen toimivaa parannuskeinoa?

Luen ylioppilaskirjoituksiin kuukausikaupalla. Luen kirjat läpi, teen tehtäviä kynä sauhuten ja opetusvideoiden puheääni tulee jo uniini. Jännitys ja paineet kasvavat, kirjoituspäivä lähestyy. Sitten, kirjoituksia...

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Kangasalan seurakunta Vko 47Kastetut: Aurelia Josefiina Lääkkö, Pihla Helmiina Seppänen.Kuolleet: Hanna Hilma-Maria Hinkkala 95v, Lasse Edvard Halkonen 92v, Tuija Auvo Elvi Mäkinen 88v, Vieno Anja...

Vanhan ammattikoulun aikakapseli löytyi, mutta sisältöä ei päästy vielä tutkimaan: ”Kyllähän se on pakko saada auki”

Kangasalan vanhan ammattikoulun perustuksissa oli kuin olikin aikakapseli, jonka löytymistä on kyselty myös Kangasalan Sanomien toimituksesta vuoden mittaan. Ammattikoulun purkutöitä on tehty Huutijärvellä alkukesästä lähtien,...

Suksihuoltovaunu palvelee Sorolassa tälläkin hiihtokaudella

M SportAid -yrityksen suksihuoltovaunu on jälleen tulossa vastamaan hiihtokansan tarpeisiin Sorolan ulkoilu- ja virkistysalueella.   Huoltovaunun sijoituspaikka alueella on muuttuva, ja siitä sovitaan Kangasalan kaupungin...

Hyvä kysymys: Miksi Vesijärven pinta on ollut poikkeuksellisen ylhäällä? Toisiko uusi pohjapato ratkaisun?

Nimettömänä pysyvät Vesijärven mökkiläiset ovat ottaneet yhteyttä Kangasalan Sanomiin Vesijärven vedenkorkeudesta. Yhteyttä ottaneet mökkiläiset kertovat, että veden pinnan korkeus on ylittänyt toistuvasti lakisääteiset rajat...

Perinteistä vai nykyaikaista? Vehoniemen Alamajan jouluhengetär Marjut Järvinen tietää, mikä maistuu pikkujouluissa

Joulun lähestyminen näkyy ja tuoksuu Vehoniemen Alamajalla, jonne moni seurue tänäkin vuonna kerääntyy viettämään pikkujoulua. Kartanomaisiin tiloihin tuovat jouluntuntua kynttilälyhdyt ja muut koristeet sekä...

Päivä paloasemalla tarjoaa painavaa asiaa ja paloturvallisuutta perheystävällisessä muodossa

Kangasalan VPK:n paloasema on mukana tänä lauantaina vietettävässä Päivä paloasemalla -tapahtumassa, johon kuuluvia tempauksia järjestetään ympäri Suomen. Päivästä paloasemalla on muodostunut merkittävä, valtakunnallinen turvallisuustapahtuma,...

Marcus Törhösen komea painikausi sai jatkoa SM-hopealla – ”Se oli todella kova matsi”

Nuori painijalupaus Marcus Törhönen saavutti ensimmäisen SM-mitalin ykköslajissaan vapaapainissa viime viikonvaihteessa. Hän tuli hopealle 71-kiloisten sarjassa ikäluokassa U17. – Oli hieno fiilis, ja olen erittäin...

Fysio- ja toimintaterapia halutaan keskittää Kangasalan terveyskeskukseen – aluehallitus käsittelee esitystä ensi viikolla

Pirhan palveluverkkouudistus on etenemässä neljänteen ja viimeiseen vaiheeseen. Tällä kertaa ruodittavana on avokuntoutus ja vammaispalvelut. Kangasalla muutosesitykset koskevat pääasiassa fysio- ja toimintaterapiaa tarjoavia avopalveluita. Pirhan...

Mielipide: Kiinteistön pahin vihollinen on sen autioituminen – Kaivannossa rapistuu hieno alue rantasaunoineen

Kangasalan Kaivannossa sijaitsee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin entinen B-mielisairaala, tuttavallisemmin Kaivannon sairaala. Kaivannon sairaala oli tyhjilleen jäädessään 2015 täysin käyttökelpoisessa kunnossa ja muunneltavissa moneen tarkoitukseen. Lisäksi...

Kaupunginhallitus hyväksyi Seurakunnantien asemakaavamuutoksen – Ruutanan purettavan seurakuntakodin tilalle asuinpientaloja

Asuinrakentamisen Ruutanan seurakuntatalon tontilla mahdollistava kaavoitus etenee.  Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Seurakunnantien asemakaavamuutoksen sekä seurakuntakodin alueeseen liittyvän maankäyttö- ja luovutussopimuksen.  Hehtaarin kokoisella kaava-alueella maanomistajia ovat sekä kaupunki että...

Ruoan verkkokaupan keräilykeskus sai virallisen lähtölaukauksensa: ”Tahtotilana on edetä rakentamisessa talvikuukausien aikana”

Kangasalan Prisman yhteyteen tulevan keräilykeskuksen rakentaminen voi nyt alkaa. Pirkanmaan Osuuskaupan kehityspäällikkö Petri Widgren kertoo, että rakennus- ja poikkeusluvat saivat lain voiman keskiviikkona. Maisematyölupa...

Oikaisu

22.11. julkaistussa Kangasalan Sanomissa kerrottiin, Raudanmaan Pikkupihan valopolusta. Toisin kuin jutussa kerrottiin, Pikkupihan normaalilla pääsymaksulla näkee sekä valopolun että eläimet. Muu Raudanmaan kylätalon joulutouhu on...